Yksin Berliinissä

Nyt on lama, henkinen sellainen. Varmaan paikallaan. Vietä lomaa kotona hissutellen. En oikein jaksa mitään. Onneksi pystyn antamaan itselleni luvan lepäämiseen.

On pitkästä aikaa mukava lukea paksua romaania. Yksin Berliinissä pitää otteessaan. Sen antaman kuvan sota-ajan Berliinistä täytyy olla luotettava. Kirjailija on syntynyt 1893 ja kuollut aika pian sodan jälkeen 1947. Kuvaukseen ei ole voinut päästä juuri mitään anakronistista. Hans Fallada on kirjailijanimi. Hän oli oikealta nimeltään Rudolf Ditzen.

Päähenkilöt ovat Anna ja Otto Quangel. He ovat työläispariskunta, jonka poika kaatui sodassa. Anna ja Otto alkoivat vastustaa järjestelmää siten, että he jättivät Oton kirjoittamia protestikortteja kerrostalojen portaikkoihin. Teos kuvaa hyvin uskottavasti, miten vaarallista näinkin lievä vastarinta oli Saksassa tuolloin.

Romaani perustuu löyhästi tositapahtumiin. Tällainen pari - Elise ja Otto Hampel - on oikeasti toiminut noin ensimmäisten sotavuosien aikana. Kirjan lopussa on kuvat heistä ja dokumentteja.

Tuntuu, että kansa oli jakautunut kahtia. Oli puolueen jäsenet ja muut, jotka pelkäsivät. Myös ensiksi mainitut pelkäsivät. On vavahduttavaa, kuin kansan moraali rappeutuu tuollaisissa olosuhteissa. Ihmiset alkavat ajaa omaa etuaan toimimalla ilmiantajina. Sitä tehtiin myös pelon vuoksi. Joku saattoi tehdä vasikoinnista elinkeinon itselleen. Köyhyys sai aikaan myös sitä, että naapurit varastelivat hyvin röyhkeästi toistensa omaisuutta.

Luulen ettei ilmapiiri ollut samanlainen sota-ajan Suomessa. Täälläkään ei saanut valittaa, mutta sellainen varmaan koettiin täällä tarkoituksenmukaiseksi. Varmaan kaikki ei täälläkään ollut erityisen jaloa ja kaunista, mutta täällä ei kuitenkaan ollut puoluediktatuuria ja sen koneistoa valvomassa kansalaisten puheita. Tosin köyhyyttä oli täälläkin. Elintarvikkeiden musta pörssi kukoisti. Eräs ystäväni, joka elänyt koko pitkän elämänsä stadissa on kertonut, että sodan jälkeen saattoi täällä joku ryöstää vaatteet päältä kaupungilla.

Teoksen uskottavuutta vahvistaa mielestäni se, että siitä syntyvä mielikuva pienten ihmisten elämästä on samansuuntainen kuin Alfred Döblinin romaanista Berlin Alexanderplatz, joka kuvaa 30-luvun pula-aikaa. Kummankin teoksen tapahtumatkin sijoittuvat samoihin maisemiin.

Minusta suomalaisesta kirjallisuudesta ei välity sota-ajasta samanlainen moraalinen rappio kuin Falladan teoksesta. Tietenkin voidaan kysyä, onko kotirintaman Tuntematon vain jäänyt kirjoittamatta.