Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kehittämistarvetta totisesti olisi


Papalle kävi niin mukavasti, että pikku Äffän lisäksi tuli muitakin lastenlapsia kolme kappaletta äitinsä. Siinä päivä on mennyt, sukulaistalostelussa, mikä onkin yksi tärkeimmistä olemisista.

Pikku Äffä yllätti meidät lähtöfraasillaan, jonka on napannut äidiltään: "Oli mukava nähdä.".

Oli kiva köllötellä lasten kanssa katsellen orava-, juna- ja helikopterivideoita. Ulkonakin käytiin. Pappa oli kysytty vauhdin antaja keinuttaessa.


Hallitustoimissa on ollut esillä digitaalisten järjestelmien kehittäminen. Ainakin akselilla TE-palvelut-Kela tuntuu työmaata olevan. Ei vain tietotekniikassa vaan myös prosesseissa. Vaimoni on jo syyskaudella ollut yhteydessä TE-palveluun, koska häen freelancerin tienesteissään on tilaa myös kyseisille täydennyksille. Hankalaa näyttää olevan. Aikaa on mennyt jo puolisen vuotta eikä asia ole lähtenyt luistamaan.

Ensin hänet lätkäistiin johonkin seisovien pinoon, jolle ei ilmeisesti tehdä mitään. Kun hän oli yhteydessä TE:hen, sanottiin, että rouva odottaa vain kunnes otetaan yhteyttä. Kun vaimoni myöhemmin sai jonkun topakamman asiakaspalvelijan langanpäähän, selvisi, että väärin oli toimittu. Sittemmin asia on saatu TE:n puolesta valmiiksi. Kävi ilmi, että sitten asia siirtyykin Kelalle ja siellä on alkanut uusi rumba. TE:hen lähetetyt palkkakuitit pitää toimittaa uudestaan Kelaan, joka tekee oman päätöksen asiasta. Vaimoni oli hukannut tositteet, mutta ne ystävällisesti skannattiin ja lähetettiin sähköpostin liitteenä hänelle. Niitä ei voitu lähettää suoraan Kelaan vaan ne on nyt tulostettu ja printit toimitetaan sinne.

Sen verran Kelan systeemit ovat kehittyneet, että työtön/työtön/työtön ...-lomakkeen voi täyttää netissä. Paitsi että vaimon tapauksessa se ei onnistunut, koska hänellä on välillä työpäiviä. Systeemi ilmoitti sisäisestä ristiriidasta, Kelassa todettiin tilanne soitettaessa ja luvattiin lähettää printti täytettäväksi.

Vaimoni on tainnut pommittaa asiasta pääministeriäkin, mutta voi olla, että tällaisia palveluja tarvitsevat kansalaiset eivät ole kehittäisponnistusten ensimmäisiä kohderyhmiä. Luulisi tosin, että jos järjestelmät olisivat virtaviivaisemmat, vähemmän manuaalityötäkin tarvittaisiin ja säästöjä syntyisi. Taitaisi kansalaispalkka olla järkevä vaihtoehto nykyiselle järjestelmälle.

Ei kommentteja: