Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Suuri muutos konkretisoituu

Kävin eilen työpaikalla ja tänään ahkeroin siellä siivoamassa työpistettäni. En voi välttyä ajatukselta, että siivoan pesääni kuin olisin jo lähdössä eläkkeelle. Setviessäni papereitani ja muita tavaroitani näen aikakauden muutoksen.



Löysin muistiinpanoja vuodelta -97 ja pari työharjoitteluun liittyvää paperia vuodelta -98. Tämän keväiset opiskelijani syntyivät noihin aikoihin. Huomaan työtapojeni muuttuneen siten, että ensin tallensin kurssien aineistot mappeihin, sitten aloin käyttää muovitaskuja ja nykyään kursseihin liittyvät paperit ovat toissijaista aineistoa, koska "kaikki" on netissä. Käytin eräänlaista oppimisalustaa jo vuosituhannen vaihteen tienoilla. Se mahdollisti muun muassa nettikeskustelut.


Ylähyllyllä on pölyttynyt vuosikausia lokerikkoja, jossa aikoinaan pidin kurssien aineistoja.


Pinoista löytyi palauttamattomia kokeita. En ole pitänyt kokeita enää vuosikausiin. Löysin myös kalvoja, jotka ovat niin passé. Poimin papereiden joukosta suuren määrän tussipiirustuksia, joita olen tehnyt tunneilla opetusta virittämään.


Tein leirin entiseen henkilöstöhuoneeseen. Tietosuojaroskikset olivät täynnä. Onneksi rehtorin sihteeri otti kontolleen sellaisen materiaalin ja löytyi myös yksi "ylipaisunta-kori".


Paperiden kadotessa on vapautunut suuri määrä muovitaskuja. Eipä niillekään ole suuremmin käyttöä enää.



Paperiton toimisto on ollut tulossa vuosikymmenet. Nyt se on täällä. Minulla on ollut käytössäni mahdottoman paljon kaappitilaa oikeaan tarpeeseen nähden. Ei ole tarvinnut käyttää aikaa papereiden setvimiseen. Koulu on tehnyt minusta aivan oikean päätöksen, kun opettajien henkilökohtainen kaappitila vähenee pieneen osaan entisestään. Pysyvää kaappitilaa tulee olemaan vain seisovan kaapin puolikas opettajaa kohden. Tilaa vapautuu aivan hirmuisesti. Vapautunutta tilaa tullaan myös tarvitsemaan, sillä Vallilan toimipisteen toiminnot siirtyvät Pasilaan näihin samoihin tiloihin.





Ei kommentteja: