Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Ihmeellinen kokemus

Olimme mukana juhlimassa kahden nuoren pääsyä ripille. Sää suosi ja tapahtuma voitiin toteuttaa pihanurmikolla. Tilaisuus onnistui oikein hyvin.

Sattui niin, että joukossa oli peräti viisi kanttoria, joiden lapsetkin ovat tietenkin musikaalisia ja muitakin semmoisen lahjan kantajia oli mukana. Minunkaltainen musiikkigeenien jaossa vähälle jäänyt ei voi kuin ihastella, että tuollainen joukko pystyy laulamaan tuosta noin vain äänissä. Oli se ihanaa kuultavaa.






Tässä on vaimoni unelmanukkekoti. Kävimme kuvaamassa sen erään turkulaisen liikkeen ikkunasta.



Ei kommentteja: