Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Sesonkia pukkaa



Vuosi koostuu lukuisista pienistä ja isoista sesongeista, joilla meitä kuluttajia houkutellaan aina uudestaan ja uudestaan ostoksille. Äskettäin toukokuun loppu, jolloin tarvittiin kukkuia, lakkeja, vaatteita ja lahjoja valmistuneille. Juhannukseksi ostettiin auton perät täyteen kaikkinaista luonnossa suuhun pantavaa. Nyt kun juhannus on ohi, alennusmyynnit ovat alkaneet ja taas meidän odotetaan tekevän velvollisuutemme.










Tämä postinen ärsyttää. Miksi kääriä mainokset turhaan taskuun. Vaikka muilla sivuilla onkin mainoksia ja tiedotteita, tämä keltainen etusivu on aivan tarpeeton. Kun postista jaetaan usein ja runsaasti, tästäkin syntyy valtava vuotuinen ympäristökuorma. Ja vielä, kirjoittaisivat reilusti isolla peellä ja jättäisivät nuo nuorisokonstailut.

Ilmoitin postisen ehdokkaakseni Vuoden 2015 turhake -kilpailuun Suomen luonnonsuojeluliittoon.


Mieliala on hieman kohentunut. Mitä kauemmaksi kevään urakointi jää, sitä helpommin elämä sujuu - toivottavasti.

Päivän pieni ilo: Ajoin kuntopyörällä kolmessa vartissa 22,5 kilometriä. Tuntuu olevan tehokas kunnon kohottaja.

Ei kommentteja: