Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kepponen ym.

Joskus pikkupoika saa vallan mielessä. Käyttämäni hammastahna oli lopussa ja arvasin vaimonikin olevan perillä tilanteesta. Jätin tahallani kipulääketuubin ja hammasharjani vierekkäin keittiöön. Läpi meni. Vaimoni päivitteli, että tuollako olen pessyt hampaani. Onneksi hänen huumorintajunsa kestää näinkin lapsellisia juttuja.

Vietän päiviä nyt siten kuin ei ole tavallista suoritusorientoituneelle psyykelleni. Onneksi tuntuu sujuvan. Vietän lomaa kotona ilman erityisiä tekemispaineita.

Kävin pyöräilemässä. Poikkesin kirjastossa. Totesin fillaroinnin jo sujuvan aika mukavasti. Kuntopyöräily on palauttanut lihasvoimaa syöpälepäilyn jäljiltä. Tulin ottaneeksi niin iisisti, että vaimoni tuli taksissa vastaan, kun olin palaamassa kotiin. Olin luvannut viedä hänet Kampin Terveystaloon, mutta luullut hänen pitävän olla siellä kello seitsemältä, kun se olikin kello seitsemältätoista.



Kuulin äskettäin, että Herttoniemenrannan pelastusasema on purettu. Silmäni saivat todeta niin tapahtuneen. Kyseinen rakennus ei ollut enää käytössä, mutta sen ulkoasu sopi hyvin vierelle kasvaneeseen East Endiksi mainostettuun talosryhmään. Varmaankin uusien rakennusten vuoraus oli valittu tässä tarkoituksessa. Ei näköjään oltu saatu rakennukseen muuta toimintaa.



Huomasin tällaisen yrityksen nimen toimistorakennuksen seinässä. Se palautti mieleeni kokemuksemme puolalaisista häistä. Häätilaisuudessa yleisö voi alkaa huutaa hääparille sanaa kosko. En tiedä miten oikeasti kirjoitetaan, mutta se tarkoittaa hapanta ja hääparin kuuluu suudella, kun näin huudetaan. Kaikesta tietävä Wikipedia kertoo nimen tulevan sanoista China Ocean Shipping Company.


Tällaisia patsaita on usein koulujen lähellä eikä tämä ole poikkeus. Lähellä on Porolahden koulu.








Kuka tietää, mitä nämä pensaat ovat?







3 kommenttia:

Mirja kirjoitti...

Erilaisia puistoatsaleoja, alppiruusujen sukulaisia siis, mutta pudottavat talveksi lehtensä.
Seuraan kiinnostuneena, miten sopeudut olemaan osa-aikaeläkkeellä. Minulla on edessä sama vaihe. Olen ensi lukuvuonna 3 jaksoa töissä ja 2 eläkkeellä. Me olemme saman vuoden satoa.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos viestistäsi Mirja! Meillä on vain neljä jaksoa. Kelan pykälät eivät salli niin pitkiä lomajaksoja joten minulla on hommia kaikilla jaksoilla. Vaihdetaan ajatuksia, kun on kokemuksia, eikö?

Mirja kirjoitti...

Jep