Kävin tänään Suomenselällä Kinnulassa ja nyt olen taas Jyväskylässä. Tuo ilmaukseni saattaa olla aika summittainen, mutta käsitykseni mukaan jossakin tuolla on ylänkö, josta vedet valuvat eri suuntiin.
Olin mukana juhlimassani siskoni kuusikymppisiä. Hänen miehensä on on syntyperäinen kinnulalainen ja siskoni on jo intensiteetiltään vähintään yhtä kinnunen kuten ilmaus kaiketi seudulla kuuluu. Lankomieheni on siskoni lailla verbaalisesti kyvykäs ja piti sellaisen puheen systerilleni, että se on varmaan kaikkien vaimojen unelma.
Lankoni vaimoineen aikovat asettua Kinnulaan kunhan työurat ovat takana. Seuraava osoite kuului olevan Kinnulan kirkkomaa. Mukava nähdä, että jotkut osaavat asettua noin luonnikkaasti paikoilleen.
Juhlat olivat kovin siskoni oloiset. Lapset ja lapsenlapset järjestivät jopa "radio-ohjelmaa" satutunteineen.
Siskoni on monilahjainen tapaus ja hän lienee ollut minua paljon aikaisemmin jyvällä taipumuksistaan. On sitten osannut paremmin suunnistaa elämässään niiden mukaan. Hän edustaa pitkää käsityöläislinjaa perheessämme. Äitimme on ollut taitava tekemään vaatteita meille lapsille. Hänen äitinsä oli ompelija. Mummomme isä teki kenkiä jä hänen isänsä turkishattuja. Toiseltakin puolelta siskoni on perinyt noita geenejä, sillä isämmehän on puutyönopettaja evp.
Meidän fanittamamme liftaajaparin matka tyssäsi Haaparannalle. Sieltä eivät päässeet eteenpäin yrityksistään huolimatta. Mietin, että onkohan Ruotsi maa, jossa ei ole ollutkaan erityistä peukalokyytikulttuuria. Maa on säästynyt sodilta pitkää ja elintaso on noussut varhain. Ei ehkä ole ollut tarvetta tällaiselle köyhäinkyydille. Ennen sikäläisen elintason nousua ei tavallisilla ihmisillä ollut tapanakaan matkustella.
Pisimmälle pohjoiseen päässyt pari lähestyy Inaria ja etelään menneistä yksi pari on Varsovassa, mikä on aikamoinen saavutus. Pariskunta Yyteristi lähestyy Oulua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti