Jos kaikki suomalaiset asuisivat samassa paikassa, kaupunki olisi kooltaan Pietarin kokoinen. Suomenlahden pohjukassakin on ihmisiä kuin pikku valtiossa.
Isoisoisäni oli pietarilaisen yrityksen palveluksessa. Hän osti metsää pystyyn, kaadatti puut ja laivautti ne Pietariin. Jotkut menivät sieltä Egyptiin saakka.
Pietarin valot näkyivät isäni kotiseudulle saakka Kannakselle.
On ollut kiinnostavaa lukea Pietarin kulttuurihistoriasta (Solomon Volkov: Eurooppalainen kulttuurikaupunki). Olen päässyt niin pitkälle, että käsitellään vallankumousta edeltävää ja sen jälkeistä aikaa. Pietari on ollut hyvin voimakas ja omaleimainen kulttuurikaupunki.
Pietari on hyvin länsimainen kaupunki Venäjän muiden kaupunkien joukossa. Tämä johtuu ainakin osaksi sille leimallisesta uusklassisesta arkkitehtuurista, josta Helsinkikin on tuttu.
Siellä ovat vaikuttaneet monet taiteilijat Glinkasta ja Puškinista lähtien. Lahjakkaita kulttuurituottajia on ollut niin paljon, että vain osa heistä on lännessä nimeltään tuttuja. Säveltäjistä kaupungissa ovat vaikuttaneet ainakin Prokofjev, Rimski-Korsakov, Šostakovitš, Stravinsky ja Tšaikovski.
Aikaisemmasta kuvataiteesta tunnetaan Suomessakin hyvin Repin, joka kuuluin taiteilijaryhmä Vaeltajiin. Repin ei ollut mikään uudistaja maalaustekniikassaan, aihepiireissään kylläkin. Myöhemmin vaikuttaneita kuvataiteen pioneereja olivat Malevitš ja Tatlin. Nämä taisivat olla rämäpäisiä veikkoja, koska ajautuivat kerran nyrkkitappeluunkin keskenään. Ensin mainittu on kuuluisan Mustan neliön tekijä ja jälkimmäinen teki futuristisia veistoksia.
Pietari on tunnetusti Dostojevskin ja Gogolin kaupunki. Uria aukoivat myöhemmin akmeistit Ahmatova ja Mandelštam. Ahmatovan alkuperäinen sukunimi oli Gorenko. Kun hänen isänsä kuuli hänen kirjoittavan runoja, hän pelkäsi tämän vaurioittavan hänen mainettaa. Ahmatova lupasi sitten tehdä sen ilman hänen nimeään ja otti äidinäitinsä Ahmat-kaanista periytyvän tataarinimen, joka ei ollut ainakaan muodikas noihin aikoihin.
Tunnettuja Pietarissa vaikuttaneita muusikkoja olivat ainakin Heifetz, Milstein ja Šaljapin.
Vallankumous toimi vedenjakajana siten, että osa taiteilijoista emigroitui länteen ja saavutti siellä maailmanmainetta. Jotkut jäivät Neuvostoliittoon ja saavuttivat mainetta lähinnä kotimaassaan. Poikkeuksiakin on kuten Šostakovitš.
Marija Judina oli erikoinen tapaus. Hän pystyi luomaan aika näyttävän uran pianistina Neuvostoliitossa, vaikka oli harras kristitty. Tosin hän oli ajoittain esiintymiskiellossa. Kirjassa kerrotaan anekdootti, jonka mukaan Stalin kuuli Judinan soittavan radiossa Mozartia. Hän halusi Judinan levyn itselleen, mutta kukaan ei uskaltanut kertoa Stalinille, että kyseessä oli ollut suora lähetys. Niinpä Judina ja orkesteri kutsuttiin studioon ja yhden yön kuluessa saatiin aikaan yksi levy Stalinille. Judina sai sitten Stalinilta kunnon summan rahaa. Judina ilmoitti lahjoittavansa sen kirkolleen korjausrahastoon. Hän lupasi Stalinille myös rukoilevansta tämän raskaiden rikkomusten vuoksi. Judinalle ei kuitenkaan käynyt mitään.
Neuvostoliittoon jääneille muusikoille elämä oli ambivalenttia, koska kaikki eivät olleet uuden järjestelmän kannalla. Osa yritti esittää puolueetonta, toiset mukautuivat. Tuo on ollut varmasti raskasta aikaa luoville persoonille. Šostakovitškin joutui kerran säveltämään mielestään huonoon runoon, mutta mikäpä auttoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti