Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Outoa puoliunta



Mustakin on kaunista

Ihmettelen outoa aamu-unisuuttani. Ei minulla tämän kaltaista ole ennen ollut. Olen pitkään kuin puoliunessa, enkä saa kunnolla herätyksi. Välillä olen hereillä, välillä nukun. Puoliuni tuntuu niin mukavalta ettei haluta nousta. Tänäänkin meni puoli yhdentoista paikkeille. Ehkä tällainen on tarpeellista, vaikka sairauteeni nähden voinkin aika hyvin. Tosin illalla saan luultavasti taas odottaa unta.

Suomen molekyylilääketieteen instituutti ja Pfizer alkavat kehittää yhdessä verisyöpien täsmälääkkeitä. Tässä työssä aiotaan hyödyntää potilaiden näytteistä kerättyjä biopankkeja. Minäkin olen luvannut, että näytteitäni saa tallentaa sellaiseen. Suomen molekyylilääketieteen instituutti Fimm on kansainvälinen tutkimuslaitos, jonka toiminta keskittyy sairauksien molekyylitason mekanismien selvittämiseen genetiikan ja lääketieteellisen systeemibiologian menetelmin. Fimm ja Syöpäkeskus ovat kehittäneet seulontajärjestelmän, jonka avulla saadaan nopeasti selville uuden lääkeaineen teho. Tällainen yhteistyö vaikuttaa hyödylliseltä ja ainakin äkkiseltään mietittynä eettisesti kestävältä semminkin, kun Pfizerin Helsingin yliopistolle antama lahjoitus on mahdollistanut tälle uuden professuurin perustamisen. 

Tuosta silmäkulman punotuksesta huolestuttiin sairaalassa sen verran, että siihen määrättiin voidetta. Siitäkin voi kehittyä tulehdus. Kulmakarvat rehottavat vielä, vaikka tukkaa ei ole ja vanhan parran tilalle on tullut amissellainen.


Ei kommentteja: