Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 5. helmikuuta 2016

Trombosyytit romahtaneet

Olin unohtanut, että tänään minun piti mennä huuhteluttamaan katetria. Istuin rauhassa aamupalalla, kun vaimo muistutti. Ajaksi oli merkitty lapulla 8.30+. Oltiin jo plussan puolella. Sekoilin soittaessani, kun luin lapusta itse kirjoittamani ohjeen paikasta. Hematologian päiväpoli viittasi ensi perjantaiseen kantasolukeskusteluun. Sinne en saanut yhteyttä, mutta päiväsairaalassa kehoitettiin tulemaan.

Päiväsairaalassa selvisi, että minun oli määrä käydä myös verikokeessa. Kävin Tornisairaalan labrassa.

Sairaanhoitaja soitti myöhemmin ja kertoi tulokset. Trombosyytit ovat romahtaneet ja niiden mukana leukosyytit. Osastolla pitävät hyvää huolta ja minua kehoitettiin tulemaan sunnuntaina osastolle verikokeeseen ja trombosyyttejä varataan valmiiksi. Niitä saanen suoneen. Trombosyytit vaikuttavat veren hyytymiseen, joten lähdettävä on, jos tulee verenvuotoja.

Eräs lukijani kertoi, että syömisellä tuskin saa hemoglobiinia nousemaan, koska johtuu sytostaateista. Näin muistelen oppineeni imusolmukesyövän aikoihin. Unohtanut olin. Hemoglobiinini on nyt vähän noussut. Mahtaisivatko mustat makkarat ja muut sellaiset kuitenkin pikkuisen auttaa. Tässä arvot.

Hgl  97 (93)(101)(113)(105)(99)(87)(88)(94) (99)(94)(88)(98)(96)(82)(90)(98)(104)(108), (134-167)
Leuk. 1.3 (4.1)(4.0)(4.0)(4.5)(5.0)(3.7)(3.8)(5.3) (2.7)(1.8)(1.2)(1.5)(2.1)(2.4)(3,0)(2.08)(5.0)(1.2), (3.4-8.2)
Neutr.        (3.51)(2.30)      (2.86)(0.98)      (0.44)(<0.05)(-)(-)(1.24)(1.61)(2.24)(2.17)(81 %)(0.42), (1.5-6.7)
Tromb. 54 (177)(253)(369)(402)(390)(314)(334)(352)(310)(218)(107)(52)(43)(12)(42) (94)(247)(36), (150-360)
CRP  4       (6)      (6)   (16)(19)(36)(47)(12)(6)(7)(6)(6)(11)(18), (alle 10)

Vasemmassa reunassa ovat eilisen verikokeen tulokset. Niistä oikealle on aikaisempien mittausten tuloksia ja äärimmäisenä oikealla viitearvot. Tyhjä kohta tarkoittaa, ettei arvoa mitattu. 


Parkeerasin paluumatkalla Aleksis Kiven kadulle ja kävin kuvaamassa työmaata, joka on Teollisuuskadun länsipäässä. Ratapihankadulta olikin vaikea kuvata, kun työmaata oli aidattu. Sain jonkunlaisen näkymän kuitenkin.


Kävelin autolle palatessani yhtä Konepajan alueen uusien talojen välistä poikkikatua ja kuvasin työmaata alempaa.


Poikkesin autolla Teollisuuskadulta ja sain vielä näkymän idästä länteen. Vielä jokin aika sitten Ratapihankadun ali tuli rata, joka jatkui tunnelissa Länsi-Pasilan ali Kumpulan liepeille. Tunnelin suu on suljettu joten jäipä minulta kävelemättä läpi.


Ei kommentteja: