Meni tänän Veholle kertomaan avainmurheestamme. Asiakaspalvelija kyseli hieman opettajamaisesti avaimen koodauksesta. Eilinenkin kaveri oli maininnut siitä, mutta asia jäi epävarmaksi.
Opettajani pyysi punapartaisen, Aleksis Kiven näköisen kaverin auttamaan minua. Saattoi Kivikin olla punapartainen. Ainut hänestä jäänyt kuva on mustavalkoinen piirros. Tiedä vaikka hän olisi ollut kalju ja pulleaposkinen.
Punaparta asettui automme puikkoihin. Koodaaminen näytti siltä, että vanha avain pantiin virtalukkoon ja uusi vietiin sen läheisyyteen. Aleksis yritteli aikansa ilman onnea ja nousi sitten autosta.
Hän mietti, onko avaimessa patterit. Kerroin , että olin eilen vaihdattanut ne. Pitäisi olla virkeät. Hän avasi avaimen. Kävi ilmi, että ainakin toinen kolikon kokoisista pattereista oli väärin päin. Hän korjasi tilanteen ja koodaus onnistui sen jälkeen tuosta vain. Selvisipä tuokin asia. Tiedä sitten, olivatko alkuperäisetkin patterit väärässä järjestyksessä.
Ajoin sitten Hertsikan kirjastoon. Eilen kävimme Roihiksessa. Minulle oli Hertsikassa kirjoja varattuina. Olin miettinyt, miten löydän varaukseni, koska ne pitää itse poimia varattujen hyllystä. Virkailija opasti minua käyttämään lainauslaitetta, josta sai tulostettua luettelon teoksista ja niihin liittyvät päivämäärät, joiden mukaa teokset ovat hyllyssä. Tämän jälkeen kirjat löytyivät helposti.
Uudet teokset:
Mandelstam Nadezda: Ihmisen toivo
Mandelstam Osip: Kivitauluoodi
Tapaninen Jaakko ja Ahtisaari Marko: 10X Finland
Rouva Mandelstamin teos on Osipin elämäkerta. Kivitauluoodi on runokokoelma. Tapanisen ja Ahtisaaren teos käsittelee kriittisesti median toimintaa.
Paluumatkalla radiossa esiteltiin John Luther Adamsin sävellystä Become Ocean. Jäin parkkiruutuun kuuntelemaan ohjelman loppuun. Teos on kuulemma palindromi. Puolivälistä loppuun se on sama kuin alkuosa väärinpäin. Minusta vertaus palindromiin on epätarkka, mutta tämä on saivartelua.
Teos kuvaa meren eläviä. Teoksen päälle luettiin Nerudan samanaiheisia runoja, vai liekö ollut vain yksi.
Pentti Haanpään novellit (Ilmeitä isänmaan kasvoilla) ovat vahvaa tavaraa, hyvin asenteellisia. Ei ihme, että häntä on pidetty vasemmistolaisena, mikä ei ilmeisesti ole lopulta varmaa. Tekstit vievät lukijan suin päin menneeseen, 30-luvulle. Oli pula-aika. Osa velkaantuneiden pienviljelijöiden taloista oli jo joutunut vasaran alle ja monet kodittomiksi joutuneista entisistä isännännistä olivat joutuneet tien päälle kerjäämään elatustaan. Ne, joiden luona vasaramies ei ollut vielä vieraillut, tutisivat pelosta kodeissaan. Kun kohtalo oli ilmeinen ja polttopuusta oli pula, jotkut rupesivat kuluttamaan latojansa saadakseen lämmintä tupaan. Ainakin yhden novellin olen lukenut ennenkin. Osa niistä on julkaistukin jo aikaa sitten, mutta koko kokoelma vasta vuonna 1980.
Haanpää käyttää vanhahtavia ilmauksia. Kuten-sana vilahtelee usein kuin-sanan sijaan. En tiedä, onko tämä tyyli seikka vai johtuuko se rajallisesta opillisesta sivistyksestä. Sivistymätön hän ei ollut. Muistaakseni hän tilasi jotakin englannin kielistä lehteä.
Kävin puolen tunni lenkillä. Valitsin tällä kertaa virkeämmän moodin ja otin kävelykepin sijaan mukaani kävelysauvat. Niiden antama tuki tuntui hontelommalta kuin kävelykepin. Sauvojen maapäät pysyttelevät lähempänä jalkoja kuin kävelykepin. Sauvakävely tuntui käsivarsissa. Niin pitääkin. Loppumatkasta keuhkotkin kiukuttelivat, mutta vain lyhen hetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti