Bravo! Pistin äsken itseeni viimeisen Klexane-piikin.
Olen nauttinut kotona olosta. Olen lukenut, seurannut olympialaisia ja pikkuisen maalannutkin.
Sain Paavolaisen luetuksi loppuun. Aloitin Osip Mandelštamin kertomuskokoelmaa Ajan kohina, jossa tekijä kuvaa lapsuuttaan.
Olen aiemmin kertonutkin, että Mandelštam on akmeisti kuten Anna Ahmatova. Tämän tyylin edustajat pyrkivät käyttämään täsmällisiä ilmauksia toisin kuin symbolistit.
Mandelštam on runoilija, mutta näyttää kirjoittaneen proosaakin. En ole kirjallisuusasiantuntija, mutta mielestäni runoilijan kertomukset eivät ole novelleja. Niissä ei ole juonta eikä ensivaikutelman perusteella selvää teemaa. Kirjan takakannessa tosin sanotaan tekijän pohtivan kokoelmassa omaa osallistumisvelvollisuuttaa. En ole sitä huomannut, mutta täytyypä olla tarkkana.
Kertomuksissa poukkoillaan hassusti aiheesta toiseen. Tuntuu, että nämä eivät erityisemmin liity toisiinsa, paitsi siinä, että ne liittyvät hänen lapsuuteensa. Yksittäinen tarina koostuu erilaisista vaikutelmavälähdyksistä, vähän kuin runot.
Mandelštam kokee toiseutta, koska hän on juutalainen. Ehkä tämä johtuu myös siitä, että hän on syntynyt Varsovassa, mutta muuttanut jo nuorena vanhempiensa kanssa Pietariin.
Tekijä on loistava kertoja. Hän saa - kuten Paavolainen - lukijan näkemään kuvatut asiat kuin visuaalisina välähdyksinä mielessään.
Suomessa on muuten tehty Mandelštamiin liittyvä väitöskirja, jonka näkökulma vaikuttaa synesteettiseltä, mutta en ole varma, onko se sitä. Tekijä on Jussi Hyvärinen ja teoksen nimi "Sana, palaa musiikkin.": Musiikki Osip Mandelstamin 1908-1925. Väitöskirja on luettavissa täällä.
Mukavaa, että yleisurheilu on alkanut Riossa. Kenttälajit ovat mielestäni aika katsojaystävällisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti