Päivän mittaan väsymys hellitti. Senkin kanssa pitää vain oppia elämään. Onneksi vireysaste vaihtelee.
Olen lukenut Paavolaisen pitkälle loppupuolelle. Hän siirtyy propagandahommista osasto Lokkiin, joka kuului päämajaan. Paavolainen oli hyvin kiusaantunut siitä, että joutui kaunistelemaan ja jopa valehtelemaan propagandaa kirjoittaessaan. Lokin leivissä tuntui olevan helpompaa. Siellä hän valmisteli muiden osaston toimihenkilöiden kanssa jopa Mannerheimin tekstejä.
Paavolainen kirjoittaa edelleen hyvin elävästi sodanaikaisista tapahtumista, jotka lukija miltei näkee elävänä edessään. Tekstejä ei ole tarkoitettu julkaistavaksi sodan aikaan, joten Paavolainen kirjoittaa asioista hyvin kriittisestikin.
Paavolainen on erikoinen persoona. Hän tuntuu odottavan muilta siveää käytöstä, mutta hänen omaa elämäänsä ei voi pitää sellaisena, ainakaan tuon ajan mittapuun mukaan. Ehkä hän edellytti ulkonaista säädyllisyyttä. Viinakin hänelle maistui ja alkoholismiin hän sittemmin kuolikin.
Panu Rajala on kirjoittanut Olavi Paavolaisen elämäkerran Tulisoihtu pimeään. Hesarin arvostelun (Paavolainen oli narsisti ja takinkääntäjä) mukaan Paavolainen tuntuu näyttäytyvän paljon raadollisempana ihmisenä kuin Synkän yksinpuhelun perusteella voisi ajatella. Mene tiedä. Onhan tuo mahdollista.
Rajalan mukaan Paavolainen olisi jälkeen päin muutellut tekstejään siten, että hän vaikuttaisi epäilevämmältä Saksan sotamenestyksen suhteen kuin mitä ilmenee alkuperäisteksteistä.
Kai tuokin mahdollista on. Olen kuullut väitettävän, että Paasikivi olisi toiminut samoin, muutellut omia päiväkirjatekstejään. Teksti vaikuttaa kaikessa kuvailevaisuudessaan autenttiselta. Paavolainen kuvailee myös tunteitaan. Kun tunteet vaihtelevat ja asiat ovat monimutkaisia, syntyy sen mukaista tekstiä. Takinkääntäjäksi kutsuminen on aika julmaa.
Ei Paavolainen pyhäkoulupoikakaan ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti