Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 10. joulukuuta 2015

Tämä ei ole paikkani

Ei tämä ole minun paikkani. Minun pitäisi aktivoitua täällä, mutta ei täällä ole mitään sitä edistävää.

Kävin äsken seikkailemassa ja kävelin aulassa ilman mitään tukilaitteita. Selvisin.

Minulle on opetettu rollaattorin käyttö, mutta tuskin tarvitsen sitä. Siinä oli jumpparin anti tänään.

Kolmiosairaalassa minulle terotetiin, että minun pitää olla poissa sängystä. Minulla oli huoneessani kunnon pöytä, jonka ääressä pystyin istumaan, syömään ja käyttämään läppäriä. Täällä minulla on vain sänky ja kehno sairaalapöytä. Sen ääressä pystyn syömään, mutta ei juuri muuta. Sitten huoneessa on yksi puutuoli, joka ei sytytä istuskelemaan.

Kysyin hoitajalta, voisikinko saada pöydän, jonka ääressä voisin maalailla, mutta sellaista ei ole saatavana. Sanottiin, että voin mennä yhteishuoneeseen tekemään maalausujuttuja. Tuo yhteishuone näyttää kuitenkin dementikkojen kokoontumispaikalta ja tv-tilalta. Kävin siellä ja tervehdin, mutta kukaan ei vastannut. Ei sytyttänyt, mutta pitäisiköhän joskus kokeilla, jos tilaa on.

Kerroksen päädyssä on parveketila. Siellä on pöytä, mutta eihän siellä tarkene. Pöytä vaikuttaa liian suurelta omaan tilaani ja eipä sitä kai muutoinkaan voi siirtää.

Lääkäri tulee varmaan huomenna taas juttelemaan. Kysyn vielä häneltä, löytyisikö asiaan jokin ratkaisu.

Kysyin tänään, onko jossakin kanttiini, josta voisin ostaa kylmiä juomia. Sellainen löytyi ensimmäisestä kerroksesta. Hoitaja lähti saattamaan eikä luvannut minua vielä jatkossakaan yksin sinne. Aika pitkä lenkki siitä tuli, mutta selvisin aika hyvin. Myönnän, että välillä hiukan huippasi. Selvisi, että olen suljetulla osastolla, koska osaston ulko-ovesta pääsi vain koodilla ulos. Dementikkoja varten, sanottiin.

Sairaaloilla on jonkinlainen työnjako, josta johtuen olen täällä. Tämä ei kuitenkaan tarjoa yhtään mitään, mitä en voisi saada Kolmiosairaalassa. Mielestäni voisin aktivoitua siellä paljon paremmin kuin täällä.  Ainut positiivinen asia on, että olen täällä onnistunut murtautumaan ulos hoivattavan roolista, johon Kolmiosairaalassa olin jumittunut. On sekin tärkeä asia.


Ei kommentteja: