Ohjelmassa Tanskalaisia käsityöläisiä kerrotaan puusepistä, jotka tekevät perinteisin menetelmin korkealaatuisia puuesineitä. Dokumentissa nousee esiin hyvin kiinnostava asia. Kun miehet osaavat menetelmät ja tekevät itse, heillä on erilainen tuntuma kehittää uusia esineitä kuin varsinaisilla tuotesuunnittelijoilla.
Minulla on sama kokemus omasa työstäni. En osaa suunnitella tunteja etukäteen. Jos yritän, mitään erityistä ei nouse mieleen. Toki saatan katsoa netistä millainen on kurssin tilanne ja siitä voi nousta jokin etenemisaihio mieleen. Minä suunnittelen parhaiten siten, että opiskelijat ovat paikalla. Näen montako heitä on ja sitten nousee mieleen intuitiivinen tuntuma jatkamisesta. Koen, että opiskelijoiden läsnäolo vaikuttaa minuun. Tämä muistuttaa puuseppien tapaa eli suunnittelu ja tekeminen lomittuvat toisiinsa.
Samantapainen asetelma esitetään Jelena Bonnerin kirjassa Yhdessä yksin. Bonner on nobelisti Andrei Saharovin puoliso ja kertoo ajasta, jolloin Neuvostoliiton johto pakotti Saharovin asumaan eristyksissä Gorkin kaupungissa. Bonner toteaa, että jotkut ulkomaalaiset tukevat Saharovia yleisellä mutta eivät yksilöllisellä tasolla. Ovat enemmän kiinnostuneita periaatteesta kuin paneutumisesta yksilön elämän todellisuuteen. Asenne saattaa olla jopa opportunistinen. Tätä mieltä kuuluu olla.
Nämä tilanteet muistuttavat toisiaan. Katsellaanko kauempaa vai lähempää? Samaa voi soveltaa Suomen pakolaistilanteeseen. Seurataanko tilannetta kaukaa myötäsukaisina pakolaisille, mutta tuntematta tilannetta lähemmin vai hakeudutaanko tosi auttamishommiin, jolloin pakolaisasiakin tule tutummaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti