Jos sodan perintö kuuluu identiteettini rakennuspuihin, syöpä on liittynyt samaan kehikkoon. Enollani oli kaksi syöpää, yhdellä tädeistäni on kai viides menossa. Mummoni kuoli syöpään.
Olen ollut samassa sylissä, kohdussa, jossa äitini tuuditteli syöpään sairastunutta veljeäni ja ihmetteli, mikä tätä vaivaa. Paikallinen lääkäri suhtautui pilkallisesti ja kysyi, josko äiti tarvitsisi apua. Vanhempani veivät veljeni, todella - nyt myös syöpäveljeni, asiantuntevampiin käsiin Tornioon. Tällä matkalla he joutivat luovuttamaan vauvansa, joka toimitettiin Rovaniemelle, eivätkä he tietääkseni enää nähneet tätä elossa. Siellä veljeni sai parasta mahdollista hoitoa, mutta se ei auttanut. Isäni kävi hakemassa veljeni maallisen tomumajan kotiin.
Synnyin runsaa kuukauden kuluttua veljeni kuolemasta. Olen siis ollut läsnä, kun veljeni sairaudesta oltiin huolissaan ja hänen kuolemaansa surtiin. Olen myös osallistunut hänen hautajaisiinsa.
Mietin miten nuo surulliset tunnelmat ja niiden vaikutus äitini aivojen välittäjäaineisiin ovat vaikuttaneet minuun, odotuksen loppupäässä olevaan sikiöön. En tiedä.
Sairastamani syöpä yhdistää minua entistä voimakkaammin veljeeni, jota en ole nähnyt, mutta jonka läsnäolon olen kokenut ja itkun kuullut. Veljeni vei leukemia.
Tarina on surullinen. Veljeltäni meni henki. Vanhempani joutuivat hautaamaan lapsensa. Minä synnyin epäsopivana aikana ja koen tapahtuman vaikuttaneen itseluottamuksessani kehittymiseen. Minusta tuli kiltti poika. Erinäisten suosiollisten ja monimutkaisten asioiden johdosta koen nyt itsetuntoni melko vahvaksi. Yksi tekijä on itsetuntemuksen lisääntyminen ja sen suoma rohkeus elää.
Syöpä on ollut läsnä elämäni alussa. Nyt olen sairastanut sen itsekin. Elämän syvää laulua on sekin, että tänä päivänä veljeni ehkä olisi voitu parantaa. Olin hoitojen aikana välillä kuin pieni lapsi, muiden armoilla. Tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että minut on hoidettu takaisin elämään. Tunnen ajattelevani nyt selkeämmin. Saatan voimaantua yli sen, mitä olin ennen syöpää.
Olimme eilen syntymäpäiväjuhlassa, pyöreitä vietettiin, ja eräs minua varttuneempi mies tuli varta vasten jututtamaan minua, vaikka olimme jo kerran keskustelleet. Olimme tavanneet edellisen kerran Syöpäklinikan kahviossa. Hän käy siellä säännöllisesti eturauhassyöpänsä takia. Yhteinen kokemus yhdistää. Syöpä on osa meidän kummankin identiteettiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti