Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tulevaisuuden suunnittelua

Pohdimme eilen vaimoni kanssa tulevaisuuttamme. Tuntuu siltä, että meidän on välttämättä vietettävä osa vuodesta lämpimämmillä seuduilla, koska vaimoni terveydentila vangitsee hänet kotiin suomalaisessa talvessa.

27.12.2014
Juttelimme Skypen välityksellä erään varttuneen pariskunnan kanssa. He ovat asettuneet Nizzan tienoille Etelä-Ranskaan. Asuvat uudessa omakotitalossa maaseudulla. Isäntä tekee vielä töitä etänä. Tilitoimistohommia. Tuntuvat viihtyvän.

Kysyin mitä he siellä tekevät. Pesevät pyykkiä, laittavat ruokaa ja sen sellaista. Arki on varmaan aika samanlaista, asuipa missä tahansa.

He ovat rohkeita ihmisiä, sillä he ovat kerralla ostaa pamauttaneet talon ilman, että ovat ensin asuneet vuokralla seudulla. Kallis talo. Siitä ilmeisesti pääsee kohtuullisen helposti eroon. Tämä on kuulemma vaihe, jonka ovat halunneet kokeilla. Suunnitteilla on muuttaa tulevaisuudessa kaupunkimaisempaan ympäristöön.

Meidän tapauksessamme tuollainen ratkaisu merkitsisi nykyisen asuntomme myymistä ja rahojen sijoittamista sikäläiseen asuntoon. Kyseisen pariskunnan asunnon kaltaiseen ratkaisuun rahamme eivät riittäisi. Missä asuisimme Suomessa ollessamme? Siinäpä kysymys.

Heitin vaimolleni, että ostetaan iso asuntoauto. Asutaan etelälässä siinä ja Suomessa ollessamme se voisi olla kesämökkimme. Vaimo ei oikein syttynyt.

Sellainen kuvio voisi olla mahdollinen, että meillä olisi Suomessa oma asunto, jonka vuokraisimme pois puoleksi vuodeksi kerrallaan, jolloin asumme etelässä vuokralla. Jos meillä olisi pysyvä vuokra-asunto, huolenamme olisi saada yksi asunto vuokratuksi pois puolen vuoden välein, joko omamme tai vuokraamamme. Mitenkähän mahtaisi sujua? Ei kuulosta houkuttelevalta.

Minua surettaa joutua kauaksi lapsistamme ja lapsenlapsistamme pitkäksi aikaa kerrallaan, mutta terveydentilan ottaminen huomioon on myös tärkeätä.

On tässä pähkinää purtavaksi.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen pähkinä onkin!

Heikki Honkala kirjoitti...

Vähän turhan iso.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ongelmaa! Kokeile yksi talvi vuokra-asunnossa, toinen perään, siitä se sujuu. Kypros on Välimeren lämpimin paikka talvella. Eläke riittää, ei tarvitse vuokrata Suomen kotiakaan! Iloa suunniteliin! Anneli

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Anneli vinkistä!