Pojan huushollin yhteishuoltokoira on vieraanamme. Koiran ja isännän/emännän suhde tuntuu varmaan luontevalta. Siihen liittyy varmaan syvää luottamusta ja ehkäpä koirakin tuntee kiintymystä. Eräs ystävärouvamme sanoi silloin kun heillä vielä oli koira, että koira on ainut, joka ilahtuu hänen tulostaan kotiin.
Ymmärrän hyvin, että koiraa sanotaan ihmisen parhaaksi ystäväksi. Varmaan meillä olisi oppimista koirilta. Miten voisi siirtää ihmisen ja koiran välisen suhteen piirteitä ihmisten parisuhteeseen? Koira ei luultavasti ole koskaan vihainen isännälleen tai emännälleen. Koira taitaa tulla aina vastaan, kun jompikumpi palaa kotiin, ja osoittaa kiintymystään. Ainakin tämä yksinhuoltokoira itki, kun olimme poikani kanssa saunassa. Niin vaimoni uikutuksen tulkitsi.
Vihattomuusasiassa emme taida koiralle pärjätä, mutta tuo vastaantuleminen voisi olla hyvä idea. Mitäpä jos menisimme aina kumppaniamme vastaan hänen saapuessaan, osoittaisimme ilahtumista ja kiintymystä.
Ei koirasta parisuhdekonsultiksi taida olla, koska kasvatettu koira on aina hyvin tottelevainen. Parisuhde ei voi perustua siihen, että toinen käskee ja toinen tottelee. Toisaalta voihan tottelemisestakin saada tyydytystä, mutta ei käskyn vaan pyynnön seurauksena. Voihan pitää sitä mahdollisuutena tuottaa mielihyvää rakkaalleen ja sehän on hyväksi parisuhteelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti