Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Otetaan mitä annetaan

Syöpäveljeni sanoi, että otetaan mitä annetaan, kun hänen sairautensa peruuttamattomuus alkoi selvitä. Siinä on hyvä ohje toisenlaisiinkin tilanteisiin.

Minä olen tottunut ajattelemaan, että elämäni on jonkinlaista eteenpäinmenoa vielä monta vuotta. Lisätyövuodet voisivat parantaa eläkettä. Voisin leventää leipäämme eläkkeellä tekemällä maalauksia ja markkinoimalla niitä järjestelmällisesti. Voisin viedä pidemmälle videoiden käyttöä opetuksessa. Kuvataiteen lisäopiskelut olisivat mukava runko tulevaisuuteen.

Taitaa olla uudelleenarvioinnin paikka. Voi olla, että syöpähoidot ovat vieneet voimavarojani pysyvästi ja muitakin kremppoja ilmenee. Alan olla sekundaversio entisestäni. Minulla on kuitenkin yhä tämä elämä ja se voi olla edelleen rikasta. Pitää vain oppia elämään voimien mukaan. Otetaan se mitä annetaan.

Tämä ei ole minulle helppoa. Tavalla tai toisella eteenpäinpyrkiminen on luontoni elimellinen osa. Nyt pitäisi oppia pysähtymään ja nauttimaan siitä mitä on. On siinä minulle koulua.




Ei kommentteja: