Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Taivaita ja vähän muutakin



7.12.2014



















Syksy painaa harteilla, vaikka työtä on ollut vähän. On otettava lusikka kauniiseen käteen ja sopeutettava tekemisiä, jotta jaksaa.


7.12.2014
Olimme eilen joululauluillassa riemukkaassa seurassa. Mukava olla mukana, vaikka koenkin itseni poikkeavaksi. Laulujen laulamisessa ja leikkimisessä täytyy olla jotakin, koska niin moni niistä pitää. Olen mahdollisimman vähän rituaali-ihminen. En saa kiinni ideasta, miksi toistaa tuttuja sanoja, vaikka sävel olisikin kaunis. Minun aivoissani on sellainen vika, että ajatus luikkii muualle alta aikayksikön. Tutut kadut eivät tunnu kiinnostavilta. Vika on kuitenkin minussa, eikä muissa.


7.12.2014





















Eräs nuori ystävämme piipahti poikaystävänsä kanssa. Mukavaa, että nuoret haluavat jakaa elämänsä tärkeitä asioita meidän varttuneiden kanssa. Hauska seurata nuoren rakkauden katseita.


7.12.2014

Taloyhtiömme porukat järjestivät rauhallisen joulujuhlan, jossa piipahdimme. Hienoa, että näin vaalitaan yhteisöllisyyttä. Tällaiset pienet asiat ovat ihmisyyden suolaa.


7.12.2014

Facebookissa ehdotettiin tämän blogin nimen vaihtamista, kun olen jo parantunut. Vastasin, että vielähän elämä on sairaan rakas. Ehkä tuota pitää miettiä taas.

7.12.2014



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minusta blogin nimi on hyvä tällaisenaan. Olen lukenut blogiasi keväästä asti. Hienoa, että tauti saatiin häädettyä. Voimia lukukauden loppurutistukseen. Paula

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Paula! Hyvää joulun odotusta sinullekin!

Anonyymi kirjoitti...

No niin. Olen hautonut kaksi päivää rohkenenko tuoda ilmi harmistumiseni. Käytit ilmaisuja "poikkeava" ja "vika". Mitä ihmettä? Mihin, keihin ja miksi teet vertailua itsesi ja joidenkin toisten ominaisuuksien välillä? Et ole "poikkeava" jos et nauti samoista asioista kuin jotkut muut. Ei ole sinun aivoissa "vika", jos ajatus lentää pois asiasta joka ei kiinnosta. Ei ole "vika" sinussa, jos olet erilainen kuin jotkut muut. Tottakai, jokainen on. Sinä olet herkkä, luova ja lahjakas persoonallisuus - ja ilmeisen väsynyt, mistä seuraa alakuloa. Kuuntele nyt hyvä ihminen itseäsi; mitä sinä haluat ja tarvitset! (Nähdäkseni ainakin lepoa ja tilaa.) Näe luovuutesi ja ainutkertaisuutesi ja usko siihen! UGH. Kirjoitin, koska välitän. t. Heta

Heikki Honkala kirjoitti...

Lämpimät kiitokset sinulle Heta välittämisestä!