Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 8. joulukuuta 2014

Sitä ja tätä

En saa otetta unen tarpeestani. Eilen nukuin puolille päivin. Silti sain illalla unenpäästä kiinni. Aamulla heräsin puheluun varttin yli yhdeksän. Olen tokkurainen. Välillä olen pärjännyt vähemmällä.

Pitkäaikainen syysflunssa alkaa hiipua. Eilen tuntui ettei kurkku ole enää kipeä. Yöllä se tuntui hieman ja nyt pikkuisen. Ehkä se siitä. Yritän olla aloittamatta ulkoilua liian aikaisin. En muista milloin minulla olisi ollut samanlainen lentsu ennen.

Sain kevättalvella syövän vuoksi kesken jääneen Taidehistoria kakkosen suoritetuksi TaiK:in avoimeen. Sain 4/5 eli kaiketi opinkin jotakin. Toiseen kesken jääneeseen kurssiin Taide jälkeen 1945  liittyvää esseetä olen kirjoittanut, mutta se on tyssännyt tähän talvi- tai sairausväsymykseen. En viitsi piiskata itseäni töihin, koska edessä on ankara jakso. Olisi toisaalta mukava saada se pois käsistä ennen joululomaa. Muutoin se saattaa jäädä kevääseen. Ei sillä niin kiirettä, mutta keskeneräiset asiat rassaavat mieltä.

Missasin ilmoittautumisen TaiK:in kevätkauden kursseille. Tunkua bruukaa olla niin, ettei myöhästyneille ole sijaa. Varmaan hyvä niin. Psyyke ehkä varjeli kuormittumiselta. Taidefilosofian kirjatenttiin varmaan pääsisin, mutta ei kannattane ottaa tavoitteeksi. Voinhan kirjat hankkia, lueskella sen mukaan kuin huvittaa ja jaksaa, miettiä sitten, milloin osallistun.

Valiitelin TaiK:in hiljattain, että alkaa avoimen tarjonta olla suoritettu ja että mitä sitten voisi. Vielä siellä joksikin aikaa puuhaa riittää. Kerrottiin, että ovat miettimässä strategiaa uusiksi. Se on hyvä, sillä käsittääkseni tarjonta on ollut hieman sattumanvaraista. TaiK:n avoin on oikein mukava taiteellisen työni runkoviritin.

Aloin lauantaina Venlaa surressani tehdä Strassbourgin näkymää perinteisin menetelmin. Sama aihe kuin Photoshopilla tekemäni. Sain vasta hahmotelluksi sommitelmaa. Olisi järkevää keskittyä Photoshop -töihin nyt, mutta ehkä on parempi seurata intuitiota.

Ei kommentteja: