Love story 5

Ihanaa, kun tulit rakas! toivotti Liisa Hannun tervetulleeksi. Tämä ajatteli, että siinäpä minut riisuttiin aikeistani. Liisa on aivan hurmaava, kun hän tunnustaa rakkauttaan. Miten voisin elää ilman sellaista.

Liisa sanoi tuntevansa itsensä turvattomaksi ja voivansa huonosti. Hänen teki pahaa, ruoka ei maistunut ja hän pelkäsi, että kohta räjähtää migreeni. Hän oli ottanut jo ibuprofeeni- ja paracetamol-pillerit. Hän arveli ehtineensä ajoissa. Nämä ovat auttaneet ennenkin, vaikka eivät olekaan erityisen tömäköitä lääkkeitä.

Tiedätkö Hannu, minulla pyörii mielessä sellaisia ajatuksia, joita ei saisi. En tiedä, kestätkö kuunnella, mutta kelle muulle kertoisin. Hannu änkytti jotakin terapeuteista, mutta istuutui kuuntelemaan.

Kukaan ei ole niin hullu kuin minä, aloitti Liisa. Hän oli vetäytynyt pitkälleen ja kiskaissut peiton melkein leukaansa asti. Miteni nyt sanoisin, mutta minusta tuntuu, että olen hukkaamassa käyttöliittymän elämääni. Minusta tuntuu, että minussa ja maailmassa ei ole yhteensopivia kohtia.
Hannu kuunteli ihmeissään.

Minä pelkään hirveästi, että tartutan jotakin pöpöjä muihin ihmisiin ja sitäpaitsi pelkään jotenkin sotkevani paikkoja, jos lähden kotoa, tunnusti Liisa. Hannu vihelsi mielessään, tämä on todella vakavaa.

Niin, muuten jos tekee mieli kahvia, tiedät mistä löytyy pööniä ja filttereitä. Mitä voisin paremmin muistaa, vastasi Hannu.

Minä en voi lähteä kotoa mihinkään. Tämä on minun koteloni. Minua ahdistaa hirveästi, huokaili Liisa.

Hannu tunti olonsa toivottoman raskaaksi. Ihan kuin kantaisi lainapeiterullaa harteilla. Nyt on muutettava suunnitelmaa. En voi mitenkään hylätä häntä nyt. Toki hän oli edelleen hyvin kiintynyt Liisaan. En tiedä onko se rakkautta, mutta on sillä suuri voima.

Hannu kysyi, haluaisiko Liisa jotakin, hän voisi käydä kaupassa. Ei minulle maistu mikään kuului vastaus. Luuletko että sytytyslanka on niin pitkä, että voin käväistä ulkona soittamassa. Liisalla ei oikein sytyttänyt, mutta hän ymmärsi, että käväisisi jossain. Kyllä minä pärjään, hän huitaisi kädellään, mene vain.

Hannu laskeutui hissillä alakertaan ja pohti, missä hän voisi puhua rauhassa. Samalla tarkasteli hissiä. Hänestä se oli hassulla tavalla viihtyisä. Siinä oli ties kuinka vanha metallineristikkoinen "liukuovi". Hän meni läheiseen puistoon ja katsoi paikan, jossa oli riittävästi etäisyyttä muihin. Hän soitti eräälle Liisan ja häne  yhteiselle ystävälle, sairaanhoitajalle, joka on joskus työskennellyt mielenterveyspotilaiden kanssa. Kaisu, kuului kohta luurista.

Hannu selosti tilanteen Kaisulle. Tämä sanoi ettei nyt olisi hyvä jättää Liisaa yksin. Ei muutoin, mutta hän tarvitsee todella apua nyt. Kaisu selosti, miten kannattaisi toimia.

Hannu palasi sisään. Hän ehdotti, että he kävisivät paikassa, jossa varmasti ymmärretään Liisaa Hannua paremmin. Liisa esteli ja epäröi. Hän uteli mikä paikka sellainen on. Hannu kehotti häntä luottamaan häneen. Liisa sanoi ettei voi lähteä mihinkään vaatteissa, joita hänellä oli. Kun Hannu katsoi häntä kummastuneena, hän sanoi, että johan minä kerroin. Silloin Hannu ymmärsi.

Hannu kysyi, eikö sinulla ole sellainen polviin ulottuva sadetakki. Voisit panna sen päällesi suojaamaan muita. Hän auttoi sadetakin Liisan ylle. Sitten hän haki Liisan keltaiset Hai-saappaat sekä huivin ja myssyn. Liisa laittoi huivin päähänsä ja solmun leuan alle. Sitten hän kruunasi itsensä pipolla. Saappaat vielä. Liisa ei uskonut oikeasti tähän vaateratkaisuun, mutta hän oli uskovinaan, että tapahtuisi nyt edes jotakin.

Hannu katseli Liisaa ja ajatteli surullisena, että tuon näköisiä siellä on ennestään. Sitten hän tilasi taksin.