Mikä helvetti on?

Edellisen postauksen alkuvaroitus sopisi tähänkin.

Päädynkö minä ikuiseen valoon vai sinne saunapuolelle? En osaa ajatella, että helvetti erityisemmin koskettaisi minua. Minua mietityttää vain, että päättyykö kaikki kuolemaan. Järki väittää näin, mutta haluan uskoa toisin.

Tämä on teema, johon moni ei uskalla kajota. Sampo Terho kuitenkin uskaltaa viimeisessä Kotimaassa kolumnissaa Herran pelko. Jos minäkin sitten. Aihe on kauhea. Kuka voisi oikeasti toivoa jonkun joutuvan paikkaan, jollaiseksi helvetti kuvataan?

Raamattu kuitenkin puhuu helvetistä ja kuvaa sitä. Minusta Raamatun tutkimisen ei pidä olla shoppailua, tuon minä ostan, tätä en. En myöskään tohdi ajatella, että Luoja olisi antanut Raamatun syntyä jotenkin virheelliseksi ja harhaanjohtavaksi niin, että meidän tehtäväksi jäisi sen editoiminen mieleiseksemme. Jotain näiden kohtien täytyy merkitä.

Jeesuskin mainitsee helvetin tulen vuorisaarnassaan (Matt. 5:30). Matteuksen evankeliumin 25. luvussa kerrotaan kiertelmättä kuolleiden jaosta vuohiin ja lampaisiin.

Emme voi nähdä näillä savisilmillämme tuonpuoleiseen. Kaikki kuvitelmammekin perustuvat siihen, mitä olemme täällä nähneet. Näkö ja kaikki muutkin aistit katoavat kuoltuamme. Kuoleman jälkeisten kokemustemme täytyy perustua johonkin muuhun.

Raamattu puhuu helvetistä kuvakielen avulla. Muuta tuskin ymmärtäisimmekään. Kuolemassa sielu poistuu ruumiista. Siten vain sielumme voi aistia tuonpuoleista. Emme osaa kuitenkaan kuvitella millaiset aistit sielumme saavat ja millaisi elämyksiä meille on varattuna.

On sanottu, että ajatus helvetistä on keksitty pitämään meidät aisoissa. Kyse olisi siten palkitsemisesta ja rankaisemisesta. Ei hassumpi päättely, mutta missä on lunastus? Eihän minua rangaista teoistani, jos sydämessäni on Pyhä Henki, joka merkitsee sitä, että olen lunastettu.

En voi tietää etukäteen, millainen on sieluni tila kuolemani hetkellä ja mihin vie saamani matkalippu. Tätä en voi tietään naapuristakaan. Voin kuitenkin toivoa ja rukoilla meidän kummankin ja muidenkin puolesta.

Olen kertonut hiljattaisista kokemuksissani, joista syntyneiden muistikuvien mukaan kävin Taivaan portilla. Koin että Jumala tuli minua vastaan ja vapautti minut syntisyyteni tunteesta. Kuvitelmissani tunsin halua astua Taivaan portista sisään. Uskon että olin jo aikaisemmin lunastettu, mutta muistanhan minä vielä tekosiani, vaikka eihän minun pitäisi. Mitään muuta porttia en nähnyt.

Nyt monella tulee mieleen, että kyse on kuumehouruisen hallusinaatioista. Niin voi olla, mutta kai Jumala on sallinut minun sellaisia nähdä. Muisto kokemuksestani on tärkeä ja tuo minulle välillä lohtua.

Helvetti tuntuu olevan kiusallinen asia monelle kirkon työntekijälle. Jossakin dokumentissa eräs henkilö harkitsi paluuta luterilaiseen kirkkoon ja kävi jututtamassa erilaisten hengellisyyksien edustajia. Eräs pappi sanoi hänelle ettei hän itse tarvitse helvettiä mihinkään.

Raamatun mukaan niiden, jotka eivät tunne Jumalaa, kohtalona on ikuinen kadotus ja ero Herrasta (2.Tess 1:6-9). Wikipedian mukaan nykyteologian mukaan helvetti tarkoittaa joko piinahelvettiä, jonne joutuneet joutuvat ikuiseen kärsimykseen, tai tyhjiinraukeamiseen eli tuhoutumiseen. Pitäisi jaksaa tutkia Raamattua, löytyykö kummallekin käsitykselle perusteita.

Tuhoutuminen kuulostaa siltä, että mihin se kaatuu, siihen se maatuu. Se oli sitten siinä, totesi vainaja. Olisiko hyvä teksti hautakiveen?

Tuhkaksi muuttuneen ja maahan kaivetun ei luulisi ajattelevan mitään, saati sitten kaipaavan. Ajatus tuonpuoleisesta pitää vääjäämättä sisällään idean sielusta. Sielu irtoaa ruumiista, mutta ei saa silmiä eikä korvia mukaansa. Sen pitää siten saada jotakin tilalle, jotakin, jota emme voi käsittää. Ilmeisesti sielut jaetaan vuohiin ja lampaisiin. Olisi vaikea kuvitella, että tuhkaksi muuttunut ihminen voisi kärsiä siellä kuumemmalla puolella.

Sille emme voi mitään, että Raamattu puhuu ja varoittaa helvetistä.


Luetutin tekstin vaimollani ja sain luvan julkaista. Mahdanko nyt karkoittaa puolet lukijoistani.