Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 26. toukokuuta 2015

Läpimurto

Istumme Cafe Carouselissa vaimon kanssa läppäreinemme kuin konsanaan Rööperin punavihreässä kuplassa asuvaiset. Hain vaimon elämäkertaryhmää pitämästä ja tulimme tänne hommailemaan juttujamme.

Huomasin olleeni liian tiukka arvioidessani tunnilla opiskelijan, jolle uusi arvio tuotti paremman arvosanan. Muutin sen ja sitten arviointi alkoi taas sujua.

Päivän saldo on aika hyvä, koska olen nyt saanut kaksi kurssia tänään valmiiksi - kiitos suurelta osin jo aiemmin arvioidun ensimmäisen annoksen.

Kun kyseessä on vain yhden opintoviikon kurssi, kiitettävän voi saada jo sillä, että tekee tehtäviä laajasti vaikkei kaikki sisällöt niin ykkösluokkaa olisikaan. Toivottavasti se motivoi opiskelijoita kuten se, että pyrin antamaan kannustavaa palautetta lähettämässäni palauteviestissä, vaikka en pitkää stooria ehdikään kirjoittaa.


Nyt selvisi sekin, miksi Facebookiin ilmestyy välillä päivityksiä, joissa näkyy kyseisen henkilön sijainti. Tämä Carouselin Wi-Fi vaati luvan käyttää sijaintitietoani ennen kuin sain palvelun kunnolla käyttööni. Seurauksena oli sitten tuo alla oleva sijaintipäivitys. Mikäs siinä. Wi-Fi on täällä oikein nopea. Saavat hieman mainosta ja ehkäpä toivovat jopa jonkun tulevan tänne seuraksemme käyttämään talon palveluja

Ei kommentteja: