Taidetta neljältä kantilta

Olipa menopäivä. Kävin käynnistämässä aamutunnin ja lähdin Laakson sairaalaan verikokeeseen sen toteamiseksi, onko syöpä pysynyt kurissa. Verenpäästäjä vähän naurahti, että tulit lastenlipulla. Hertsikan sairaalassa syöpätestiläiset saavat ottaa alimman jonotuslipun ja pääsevät muita nopeammin. Mikähän tuolla olisi pitänyt ottaa? Jonoa näytti olevan niin, että olisi tainnut aikataulu mennä silppurin läpi. Piti ehtiä kymmeneksi jo Amos Andersonin taidemuseoon. Nyt ehdin käväistä Pasilassa katsomassa miten käynnistetty luokka pärjää. Hyvin siellä meni. Olin laittanut yhden taidehistoriavideon pyörimään ja pyytänyt yhtä opiskelijaa käynnistämään toisen, kun ensimmäinen on päättynyt.

Laakso näyttää todelliselta sairaalalta.

Lähdin junalla Amokseen. Osa opiskelijoista ei lue Wilmaviestejä, joten olivat menneet koululle, vaikka olisivat voineet tulle suoraan kotoa Amokseen. Tulivat sitten myöhässä, mutta hyvä niinkin. Amoksessa oli tuttu opas, joka esitteli meille Työtäkö?-näyttelyn. Mukana oli valokuvia tämän ja viime vuosituhannen lopun töistä sekä Halosen ynnä muiden maalauksia savottahommista ja sen sellaisista. Esillä oli myös lystikkäitä puuveistosukkeleita ja -akkeleita, kuin Vaahteramäen Eemeli olisi aikuisena elvyttänyt lapsuutensa liiteriajankulua.

Katsoimme myös muita näyttelyitä, mutta ilman opastusta. Jussi Tiaisen Amos pala palalta oli varmaan kova pala opiskelijoiden purtavaksi. Näyttelyssä oli detaljivalokuvia taidemuseon tiloista. Osa seinäkoristelua, portaan ja seinän saumakohta, pylvään pää ja sen sellaista.

Vilhelm Hammershøin Hiljaisuuden maalari on todella rauhoittava näyttely. Teokset ovat enimmäkseen hiljaisia interiörejä.

Neljäs katsomamme näyttely oli Kiinan muuttuvat maisemat. Tussitöiden tekeminen oli kuulemma Kiinassa kielletty kulttuurivallankumouksen aikana. Muutamat tekijät onnistuivat pakenemaan ja ovat nyt kiinalaistaustaisten taiteilijoiden huippua. Erityisen kiinnostava teos oli videoanimaatio, jonka kädenjälki oli perinteistä tussia. Jos menet näyttelyyn, kannattaa katsoa. Kestää 17 minuuttia.

Palasin koululle syömään ja pitämään näyttelyryhmälle kolmannen tunnin. Annoin heidän kirjoittaa näyttelytehtävää. Valitettavasti viisi aamupäivällä ollutta opiskelijaa olivat päättäneet olla tulematta enää tähän vaiheeseen. Aloitin seuraavan ryhmän. Katsoimme taidehistoriavideon ja lähdimme Amokselle.

Näyttelykokonaisuus oli oikein hyvä kattaus erilaista taiteen tekemistä opiskelijoille. Joillakin oli vaikeuksia, kun luulivat, että eri huoneet ovat automaattisesti eri näyttelyitä. Saapa nähdä, mitä kirjoittavat, kun tehtävänä oli muun muassa arvioida, miksi kukin näyttely on tehty. Hiedän pitää myös kuvata kukin niistä yleisesti sekä nimetä suosikki ja inhokki perusteluineen jokaisesta näyttelystä.

Näyttelyssä juoksemisesta oli sekin hyöty, että kun menin junalla, sain päivän liikunta-annoksen samalla. Steissiltä vei vajaa kymmenen minuuttia kävellen Amokseen ja sen välin kipitin neljä kertaa.

Viimeisen nayttelykäynnin jälkeen palkitsin itseni cappuccinolla Lasipalatsin sisäpihan terassilla. Kyllä maistui taivaalliselta. Niin maailma muuttuu. Tuolta aukiolta lähti aikoinaan busseja esimerkiksi Nurmijärvelle. Onpa sieltä taidettu joku kerta dösa ottaa.

Olisi vielä liikuntaa tarjolla, taloyhtiän pihatalkoot. Taidan laistaa tällä kertaa.