Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 29. toukokuuta 2015

Erään ammattikunnan vuoden kohokohta

Tänään oli menopäivä. Kävin Biomedicumissa kuvattana Helsingin lääketieteen kummiuden merkeissä. On ollut suunnitteilla konsertti, jossa esiintyvät musiikkia harrastavat lääkärit. Lipputulot ovat tiedekunnan varainhankintaa. Minulle kerrottiin, että musiikkitarjontaa onkin niin paljon, että aiotaaan järjestää kaksi. Marraskuun 10. päivänä on määrä olla rytmimusiikkia sisältävä konsertti kello 19.00. Klassisen musiikin vuoro tulee ensi vuonna.



Biomedicumin aulassa on tällainen taideteos. Arvaattekin mihin se liittyy ja miksi se on kyseisessä paikassa. Teokseen liittyy ahaa-elämys, koska vasta sitä lähestyessä huomaa, mistä se on tehty.





Tänään oli kaikkien opettajien rakastama päivä jolloin laulettiin heidän mielimusiikkiaan "Jo joutui armas aika ...". Koulumme päättäjäiset pidettiin Kulttuuritalolla. Opiskelijoilla on merkittävä osa tapahtuman sisällön suunnittelussa ja toteutuksessa. Ohjelmasta ei näy, että tilaisuudessa esitettiin kahden opiskelijan tekemä, opiskelukaarta kuvaava video.







Henkilökunnan joukosta löytyy jopa kaksi akrobaattia. 





Kävimme juhlan jälkeen vierailulla veljeni huushollissa Perttulassa ja mukanamme oli unkarilainen ystävämme S.

Tänäiltaiseksi tarkoitettu Kirjaviisaiden kokoontuminen siirtyi varmaankin kesäloman tuolle puolelle. Mitenkähän tulimmekin aikoinaan valinneeksi tällaisen päivän, jolloin hyvin monilla on lakkiaismenoja.



Ei kommentteja: