Huumeet, alkoholi ja monilapsisuus - nuo yhteiskunnalliset perheongelmat

Vuokko Ilola tulee Kotimaa24:n blogiartikkelissaan Selittelyjä, selittelyjä :)... rinnastaneeksi huume-ja alkoholistiperheet monilapsisiin perheisiin. Hänellä on toki käsittääkseni noin tuplasti lapsia omaan katraaseeni verrattuna, joten kaikupohjaa asian pohtimiselle on.

Vuokko on toivonut suurta perhettä ja saanut sellaisen. Nyt hän tuntuu katuvan.

Hän erottaa huume- ja alkoholiperheiden tilanteet monilapsisuudesta siten, että edellämainittujen vanhempien ei tarvitse selitellä. He ovat jo leimattuja.

Hänen mukaansa monilapsisten vanhempien on seliteltävä tilannettaan. Totta varmasti, mutta mielestäni asia on monitahoinen. Voidaan aiheellisesti kysyä, miksi useiden lasten vanhemmat kokevat joutuvansa selittelemään perheensä kokoa tässä moniarvoiseksi väitetyssä yhteiskunnassa.

Jos erityisesti suurperheiden äitejä arvostettaisiin, heidän ei tarvitsisi tuntea alemmuutta muiden edessä eikä selitellä. Jos kerran puhutaan moniarvoisuudesta, miksi ei sitten olla sitä myös käytännössä.

Itsetunto on läpeensä kaluttu selittäjä erilaisille ilmiöille, mutta otetaan se nyt työkalukaapista ainakin tämän kerran. Jos vanhemmilla on vahva itsetunto, heidän ei tarvitse selitellä monilapsisuutta, jossa ei ole mitään laitonta. En voi väittää itse olleeni sellainen.

Vuokko murehtii sitä, että lapset ovat joutuneet käymään terapiassa saatuaan hänestä liian vähän huomiota osakseen. Minä olen syntynyt vähän sen jälkeen, kun vanhempani olivat joutuneet hautaamaan vauvana kuolleen esikoisensa ja seuraava lapsi syntyi alle vuoden kuluttua minun jälkeeni. Varmasti tuo on vaikuttanut psyykeeseeni ja terapiaakin olen saanut. Olen silti hyvin kiitollinen elämästäni, joka on ollut rikas sisällöltään - siitäkin huolimatta, että syntymättöänä en osaisi kaivata saamatta jäänyttä elämääni.

Kuka uskaltaisi saada lapsia ollenkaan, jos haluaisi järkiperäisesti varmistaa etteivät nämä joudu kohtaamaan minkäänlaisia haasteita elämässään?

Katriina Järvinen ja Tuulikki Pietilä ovat kirjoittaneet teoksen Vapaa nainen törmää todellisuuteen. He kertovat naisista, jotka ovat eläneet todeksi ns. vapaata seksuaalisuutta ja bailausmenoa ilman lapsia kunnes ovat hätkähtäneet huomatessaan elävänsä yksin jo hieman varttuneina. Osa on perustanut perheen ja osa on jäänyt ihmettelemään, että näinkö tässä kävikin. Tuo ei ole varmaan vaihtoehto, jonka Vuokko jälkeenpäin toivoisi olleen osansa, mutta kertoo siitä, että muissakin elämänmalleissa on eri puolia.

Ruotsissa ja Suomessakin harjoitettiin aikoinaan eugeniikkaa siten, että vajaamielisiä pakkosteriloitiin ja näin haluttiin parantaa tulevia sukupolvia. Kun käsittääkseni yhteiskunnalla katsotaan olevan velvollisuus puuttua huume- ja alkoholiperheiden elämään - ja varmaan usein ihan aiheesta - kuulostaa siltä, että Vuokon kirjoitukseen on kätketysti liitetty ajatus potentiaalisten suurperheiden vanhempien pakkosteriloinnista tai lisääntymiskiellosta. Anteeksi Vuokko, jos tulkitsen liikaa.

Ennen vanhaan varttuneet monilapsisten perheiden äidit saivat tyytyväisinä ja itsetuntoisina myhäillä seuratessaan jälkikatraansa elämää. Nyt kai heidän oletetaan kulkevan häpeillen varjoisia kujia. Onko maailma parantunut?

Jos oikein järkiperäisesti ajatellaan, nykyinen eläkejärjestelmä on hyvin nuori ja sen kestävyydesstä ollaan huolissaan. Siitä toisesta eläkejärjestelmästä on sentään tuhansien vuosien kokemukset.