Sain terveisiä. Niitä on lähettänyt vaimoni tuttava, joka on sairastanut lymfooman kaksi kertaa ja joka lukee tätä blogiani. Kiitos M! M kertoo kokemuksesta, että syövän jälkeinen väsymys kestää monta vuotta. Tämä on minun tärkeä sisäistää. Ei se helppoa ole.
Haluaisin ajatella, että ole palautunut ennallani. Siksi pyrin liikkumaan neljä kertaa viikossa ja saamaan kuntoni paremmaksi. On se selvästi noussutkin. Voi kuitenkin olla niin, että liikkuminen väsyttää enemmän kuin ennen syöpää. Pitäisi malttaa kiiruhtaa hitaasti.
On kuin olisi ollut peili edessäni, kun luin Hesarin tiettyjä sivuja (Miltä tuntuu odottaa kuolemaa?) tänään. Sieltä katseli takaisin minun näköiseni mies, joka on ollut saattohoidossa, mutta palannut elävien kirjoihin eli palannut kotiin. Tilapäisesti vain, sillä syöpä ei ole poistunut, mutta eteneminen on ollut hidasta. Mies tietää kuolevansa sairauteensa. Hän on perannut jo omaisuutensa niin, ettei hänellä ole enää mitään.
Olen aikataulussa. Sain toisenkin päättyneen ryhmän arvioinnin tehtyä loppuun. Turhauttavaa on, että vain viisi opiskelijaa sai hyväksytyn suorituksen. Noin viidesosa. Koen myös epäonnistuneeni. Koulu seuraa näitä läpäisyjä. Ryhmään on sattunut runsaasti opiskelijoita, joilla on erilaisia syitä tähän. Osaa varmaan vaikeuttaa se, että suomi ei ole äidinkieli. Mistä olisin saanut sen energian, että olisin auttanut heitä yksilöllisesti kurssitehtävien tekemisessä. Riittämättömyyden tunne vaivaa. Osalla syynä on varmasti se, että he käyvät työssä koulun ohella. He eivät ilmeisesti pyrikään saamaan tehtäviä tehdyiksi aikataulun mukaisesti. Osa on ollut hyvin paljon poissa tunneilta.
Ehkä minun olisi pitänyt järjestää jonkinlaisia klinikoita oppitunneilla. Silloin oltaisiin voitu keskittyä kirjoittamaan tekstiä ja olisin voinut auttaa hankalissa kohdissa. Paljon poissa olleet eivät ehkä olisi olleet silloinkaan paikalla. Ehkä klinikoista pitäisi erityisesti tiedottaa, jotta ne osaisivat tulla, joilla on aihetta.
Tunnen, että minun pitäisi auttaa heitä. Nyt se ei oikein käy, koska he ovat työharjoittelussa. Syksyllä voisin sitä tehdä, mutta olen osa-aikaeläkkeellä. En voi oikein antaa tukiopetusta, koska työni ei saisi ylittää osa-aikaeläkekattoa. Ei kai ole oikein järkevää tehdä sitä ilman palkkaakaan. Ei sovi oikein osa-aikaeläkkeen ja toipilaan elämän henkeen. Osa pystyy varmasti itse tekemään puuttuvat suoritukset, kunhan joutavat. Osalle pienryhmäsuoritus voi olla paikallaan.
Opiskelijoilla puuttuu pari kolme osaa suorituksesta kultakin. Minusta miltei tuntuu, että nuo kaikki rästit painavat harteillani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti