Kunniallinen vetäytyminen

Ei olleet Aurinkokuninkaan eiliset opit uponneet aamupäivän ryhmääni. Tunnin oli määrä alkaa 10.45, mutta ketään ei näkynyt. Yhdentoista tienoissa tuli pari. Kohta isompi ryhmä. Olivat päättäneet pitää ruokatunnin, vaikka heidän ryhmänohjaajansa oli sanonut sen olevan puoli kahdeltatoista ja sitten lähtisivät näyttelyvierailulle.

Sovimme puhelimessa ryhmänohjaajan kanssa, että kirjaan opiskelijoille poissaolot Wilmaan. Opiskelijat alkoivat kuitenkin aika hyvin tekemään hommaa, johon heidät kehotin.

Kun he sitten jatkoivat varttitunnin ylimääräistä, en kirjannut heille poissaoloja. Muistaakseni jo muinaisen Sun Tsun sodankäyntioppien mukaan viholliselle kannattaa varmistaa jokin pakotie, koska jos sitä ei ole, he taistelevat raivokkaasti loppuun asti. Joissakin henkilökohtaisissa konflikteissa on on hyvä sallia vastustajalle jokin kunniallinen tapa vetäytyä.

Mitähän tämä nyt on? Sotapedagogiikkaa?