Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Vallilassa ja shoppailemassa

Lyhyt työpäivä takana.  Ehkä jotakin vielä puuhaan, Täytyy ottaa leppoisasti loppupäivä, koska huomenna on neljä kertaa paritunti, neljälle eri ryhmälle.

Tämän päivän sessio lähti vähän hitaasti käyntiin, koska luokassa ei opettajan näyttöruutu toiminut. It-tuen kaverin piti vaihtaa se, ennen kuin asia tuli kuntoon. Päälle puoli tuntia siihen meni. Onneksi jotakin kuitenkin pystyttiin tekemään sinäkin aikana.

Tämänpäiväinen datanomiopiskelijaryhmä on poikkeava, koska paikalla on muitakin kuin kurssilaisia. Osan ryhmästä ei tarvitse ikänsä vuoksi suorittaa Taide ja kulttuuri -kurssia, mutta istuvat kuitenkin luokassa viettämässä pitkää hyppytuntia.

Tämän Vallilan ryhmän kurssisuunnitelmaa pitää ruuvata, koska kävi ilmi, että ovat ensi viikolla kolmesta tunnista vain yhden paikalla. Ovat muun ajan Pasilassa it-tukena Nuori Yrittäjä -tapahtumassa. Sitä seuraavalla viikolla tunteja ei ole, koska henkilökunnalla on tyhy-päivä. Jostakin syystä sitä ei ole merkitty Wilman työjärjestykseen.

Kävelin Vallilasta Kaisaniemeen vai pitäisikö sanoa Helsingin yliopistolle, koska metroaseman nimi on muuttunut siksi. Huomasin kävellessäni, että eräs parturi tarjoaa tukanleikkuuta 15 eurolla. Mahtaakohan paikasta saada kuitin? Hakaniemessä kiinnitti homiotani, että Saalem-seurakunta tarjoaa johtajakoulutusta. Aikamoinen toimialalaajennus. Kaisaniemessä kurkkasin Unkarin kulttuurikeskukseen. Se on samassa tilassa, jossa istuin yhden kesän vuonna 1975 pankkitoimihenkilönä silloisessa KOP:ssa. Samanlaiselta pitkänomaiselta tila yhä näytti.

Vaimo laittoi minut lahjaostoksille, koska käymme kahden lapsenlapsen synttäreillä viikonloppuna. Kun kysyin minne minun kannattaisi mennä, hän suositteli Tigeria. Huono suositus, siellä oli lähinnä aikuisten naisten tilpehööriä, kuin edesmenneessä Tiimarissa. Menin sitten Tokmannille, joka on saanut julkisuutta, kun on ruvennut kutsumaan itseään Helsingin yliopiston Tokmanniksi metroaseman mukaan. Sieltä löysin hakemani.



Ei kommentteja: