Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Nyt menee liian kovaa


Nyt asettuu jonoon niin paljon tapahtumia, ettei psyyke tahdo pysyvä mukana. Osittain olen tilanteen itse pedannut, joten katse peiliin.

Yritin juuri tehdä mindfulness -harjoitusta, mutta olen niin kierroksilla, että en oikein pystynyt rauhoittumaan siihen.

Viikonlopulle sattuu kolmet synttärit. Kaksissa niistä on sankarina oma lapsenlapsi, joten ne ovat must. Kolmannet ovat sellaiset, että toisaalta mieltä houkuttaa ja vaimokin haluaisi, mutta järki toppuuttelee. Järki luultavasti häviää.

Pääsyyllinen tilanteeseen on oma altis mieli. Tulimme pystyttäneeksi tuon mainostamani olohuonetentin huomisillalle. Yleisön saaminen on osoittautunut haastavaksi. Sellainen nostaa taistelumieltä. Eilen tein pitkään todella rasittavaa hommaa, kun siirsin vanhasta kännykästä manuaalisesti numeroita uuteen. Sainpahan kuitenkin urakoitua niin, että pääsen palauttamaan vihdoinkin vanhan työsuhdeluurini koululle. Samalla sain käyttööni numeroita, joihin lähetin tiedotteita huomisesta tapahtumasta. Illemmalla taiteilin Pages -ohjelman parissa, osin synttäreillä poikani avustamana, ja sain tuotettua aaneloskokoiset julisteet taloyhtiön ilmoitustauluille.

Huomenna veri punnitaan. Kahdeksan tuntia opetusta ja sitten olohuonetentti illalla. Pitäisi jaksaa miettiä vielä tunteja, miten ne voisi organisoida siten, etten väsy liikaa.


Daniel Sazonov


Olemme saaneet ehdokkaat ja yhden asiantuntijan varaamaan iltansa tähän. Minun luonnollani asiaan ei voi suhtautua huitaisten. Vieraita on tähän mennessä tiedossa kourallinen. Hm, voiko ihmisistä puhua kourallisena? Pitäisi piipahtaa Kotuksen sivuilla. Jos toteuma ei ole parempi, voin lohduttaa ehdokkaita, että voin laittaa videokoosteen nettiin. Se tietäisi taas puuhailua. Jos väkeä tulee hyvin, sille ei ole niin paineita, mutta altis mieli on taas kärkäs.


Riku Eskelinen

Muistutukseksi: Huomenna pidetään olohuonetentti täällä meillä. Osoite on Hiihtäjäntie 4 c 25, Herttoniemi, Helsinki. Paikalla ovat kansanedustajaehdokkaat Riku Eskelinen ja Daniel Sazonov sekä pienenergia-asiantuntija Janne Käpylehto. Jos innostut ja pääset, laittaisitko tiedon asiasta: 044-7756 318/heikki.honkala@icloud.com. Jos jää tekemättä tai innostut viime hetkessä, tule ihmeessä.








Ei kommentteja: