Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Tapahtui maalaiskoulussa


Kun etsii mukavaa ja kiinnostavaa luettavaa, Blogilista on hyvä apu. Sivulla on yli 56.000 blogia, joista voi etsiä mieluisia erilaisia hakusanoja käyttäen. Blogilista myös järjestää sivustoja eri tavoin suosituimmuusjärjestykseen. Sivuilla näkyvät myös tuoreimmat päivitykset.

Valitettavasti Blogilista siirtyy autuaammille blogien kalastusvesille kesäkuun alussa. Sivusto syntyi harrastustoimintana ja sittemmin Hesari osti sen. Näköjään siitä ei bisnestä syntynyt.

Markkinoille syntyy aukko. Tällaista palvelua varmasti tarvitaan. Lukijat etsivät blogeja ja me bloggarit lukijoita. Nyt pitäisi löytyä joku asiasta innostuva harrastelija tai taho, joka tarvitsee nettiliikennettä.


Tapahtui eräässä maalaiskoulussa. Ekaluokkalainen oli nukahtanut pulpettinsa alle. Mutkattomaan maalaistyyliin hän sai jäädä jatkamaan uniaan välitunnillakin. Eräs vilkas luokkakaveri sai jäädä luokkaan muista syistä. Tämä oli yrittänyt herätellä nukkuvaa. Kun ei tavalliset keinot tepsineet, hän kaatoi vettä Ruususen päälle ja se tehosi. Nukahtanut heräsi ja teki tuossa tuokiossa tunnilla tekemättä jääneet tehtävät.







Ei kommentteja: