Iltapäivän evoluutio

Kahdeksan jälkeen alkavalla tunnilla oli vähän väkeä. Iäisyysongelma. Seuraava tunti oli hankala. Luulin ettei kuvia opiskelijoiden tekemistä kasvokuvista oltu vielä siirretty blogeihin. Aloin ohjastaa prosessia ja hermot alkoivat kuumentua, kun osa ei tahtonut saada silmiään irti kännykästä. Kun alkaa kuumottaa, tulee helposti tehneeksi jotakin, joka on typerää. Onneksi sain hillittyä itseni, vaikka tunnelma kieltämättä jäykistyi. Yksi opiskelijoista purnasi, että miksi ei voida tehdä jotakin järkevämpää. Näytin sitten pari videota, toisen öljyvärien ja toisen akvarellien käytöstä.

Pyysin kritisoineen kaverin hetkeksi juttelemaan tunnin lopussa. Hän kysyi, että miksi emme voisi piirtää enemmän. Sanoi ettei videoitakaan "kukaan katso". Kysyin miten hänen mielestään asia pitäisi hoitaa, kun kurssille on annettu tietty sisältö. Näyttelykäynnitkin sopisivat.

Niin vain on, että kulttuuri ja taide ovat aika kaukana teini-ikäisen mieltä kiinnostavista asioista. Ajattelin, että he joutuvat suunnilleen koko viikon istumaan kahdeksasta neljään passiivisina oppitunneilla. Ymmärrän itsekin levottomana luonteena, että sen täytyy olla heille kidutusta. Osalla opiskelijoista on ulkomaalaistausta. Heille suomenkielisten esitysten seuraaminen voi olla kielellisestikin hankalaa.

Meillä oli tänään hyviä keskusteluja erään kollegani kanssa aiheesta tänään. Hän on aikaisemmin vetänyt näitä samoja kursseja. Hänellä on hyviä ideoita. Sain häneltä yhden tehtävänkin, jossa opiskelijat etsivät patsaita keskustasta ja tunnistavat niitä. Hän kannusti minua menemään ulos opiskelijoiden kanssa. Tuntui hyvältä saada pedagogista tukea kollegalta. Hänellä tuntuu olevan hyvin samantapainen ajattelutapa kuin minulla. Ehkäpä alamme tehdä enemmänkin yhteistyötä.

Minulla oli iltapäivällä kolme ryhmää, kaikille kolmen vartin tunnit. Näytin kaikille alkuun videon sommittelusta valokuvauksessa. Sitten kävimme ulkona kuvaamassa. Kaikki saivat kuvata vuorollaan koulun kameralla. Tämä siksi, että saan varmasti ja vähällä vaivalla kaikkien kuvat koulun järjestelmään.

Ensimmäisen ryhmän kanssa oli vääntöä, koska siinä on ainakin yksi opiskelija, joka jaksaa jankata sanomaansa "lähdetään jo kotiin". Tämän ryhmän kanssa oli myös alkuun nahinointia kuvausvuoroista. Kukin otti kolme kuvaa. Kunkin kuvaussession välillä vaihdettiin paikkaa, jotta opiskelijat tunnistavat helpommin omansa.

Toiselle ryhmälle arvoin vuorot luokassa. Marssimme sitten siten, että kukin otti vuorollaan yhden kuvan, kun pysähdyimme, ja lopussa kukin otti samasta paikasta toisen. Kehotin ottamaan eri suuntiin. Näin sain opiskelijat pysymään mukana. Opiskelijathan kyselivät kuvat otettuaan, että sannko nyt lähteä. Jos siihen suostuu, voi tulla kato.

Kolmannen ryhmän järjestin seuraamaan itseäni arvontanumerojärjestyksessä. Niin sitten taaperrettiin ja kuvattiin, Joku innostui laulamaan "Yksi pieni elefantti marssii näin ..." ja pitihän siihen vähän opettajankin yhtyä. Viimeisen ryhmän kanssa asia meni sujuvimmin, kun rutiini oli jo hioutunut. Päätin retken Pasilan aseman kulmille, mistä pääsivät hyvin lähtemään helposti kotiin.