Ajoin tänään allergiasairaalaan, joka on hieman erillään Meilahden sairaalakeskittymästä. Minut oli kutsuttu näyttämään CPAP-laitettani ja aika oli sovittu tälle päivälle. Tapaamisen päätarkoitus oli laitteen muistikortin sisällön kopioiminen sairaalan käyttöön. Tämä tapahtui heti sairaalan neuvonnassa, mikä on oivaltavaa asioiden organisointia. Tosin kortissa oli jotakin vialla ja tietoja ei voitu kopioida. Laite rekisteröi käyttöaikoja, maskin vuotoja ja sen sellaista. Nuori mies kopioi kuitenkin suoraan laitteesta jotakin tietoja, jotka eivät ole niin yksitysikohtaisia kuin kortilta saatavat. Kaveri kylmästi tyhjensi tai alusti kortin. Hän kysyi minulta onko minulla filttereitä. Jos olisin hyvin asiani organisoiva ihminen, niitä olisi laitteen kuljetuslaukussa. Ei ollut. Jossakin tiedän niitä olevan. Kaveri lupasi antaa minulle niitä. Ne ovat pieniä kangaspaloja. Hän antoi minulla kassillisen muitakin vaihto-osia laitteeseen.
Istuin sitten aulaan ja soitin Hematologian osasto 7B:n poliklinikalle. Minulla on rinnassani katetrin poistoviiltojen tuntumassa pieniä punertavia nystyntapaisia. Tuskin niistä on vaaraa siirteelle, koska äskeisen verikokeen tulehdusarvo oli oikein hyvä. Haluan jättää asian kuitenkin ammatti-ihmisten harkittavaksi. Sanoin hoitajalle, missä olen, ja että voin tulla näyttämään. Sovimme kuitenkin, että otan kuvan ja lähetän sen hänelle sähköpostitse.
Digitalisoituminen oikeasti helpottaa elämää. Kaikki eivät ole menestystarinoita, mutta sain jo aikaisemmin tänään nauttia elämää helpottavasti kätevyydestä, kun minun ei tarvinnut toimittaa B-lausuntoani työpaikalle vaan kännykällä otetut ja lähetetyt kuvat riittivät.
Olin ajatellut käydä paluumatkalla kuvaamassa Redin työmaata sen nykyisessä jamassa. Minulla oli kuitenkin virta vähissä kännykässäni ja kahvilasta voisin saada sitäkin. Ajoin Munkkiniemeen, josta voisi löytyä kahvila jostakin rannalta.
Päädyin kuitenkin Kuusisaareen. Pysäytin tienviereen kääntyäkseni ympäri. Silloin olin päästä hengestäni. Lähdin kääntymään ja samassa hurahti tumma auto ohitseni tosi läheltä. Sillä saattoi olla aika paljon vauhtia, mutta syy oli minun. Olin huolimaton. Jos olisin ehtinyt auton eteen, se olisi osunut automme kuljettajan puoleisen oven kohdalle ja lauluni olisi ollut laulettu. Naapuri olisi luultavasti selvinnyt auton romuttumisella. Muistan lukeneeni, että autoilijat tekevät kolme ajovirhettä kilometrillä. Minä saatan tehdä enemmänkin, mutta näin dramaattiset tilanteet ovat onneksi harvinaisia.
Tapahtuma muistutti minua siitä, että lähtö voi tulla myös yllättäen. Tuo olisi voinut olla minulle hyvä kuolema, mutta lähimmilleni se olisi ollut kauheaa. Varmasti heitä tämä syöpäni hivuttaa, mutta heillä on kuitenkin aikaa vähitellen sopeutua mahdolliseen siitä johtuvaan poitumiseeni areenalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti