Ihmeellistä. Tunnen eläväni. Jaksan puuhailla värieni parissa. Jokin aika sitten, kun aloitin sellaista, tunsin heti itseni väsyneeksi ja haluttomaksi. Nyt homma imee mukaansa.
Tämä tuntuu oikein mukavalta, koska se kertoo minulle minun voivan kokea tällaista, kun olen toipunut kantasolusiirrosta. Nyt jaksan tohinapitoisiakin päiviä. Toki koen välillä syvääkin väsymystä, mutta kokonaisuutta ajatellen voin hyvin. Hoitoaikataulun varmistumisella ja ulkona auringossa liikkumisella on varmaan ollut oma osuutensa asiaan.
Ilman erikoissairaanhoidon osaavia toimia, olisin todennäköisesti jo kuollut. Voinko kyllin kiitää ammattilaisten antamaa hoitoa. Tunnen olevani lähes terve, vaikka todellisuudessa olen remissiossa. Se tarkoittaa, että taudin oireita ei ole, mutta sairaus voi palata. Ajoittainen väsymys voi olla hoitojen aiheuttamaa.
Minua surettaa, kun en voinut tulla Ruissalosta veljeni juhliin, jossa olisin tavannut kerralla myös muut sisarukseni ja vanhempani. Aistin pettymystä muuallakin. Sitäpaitsi kyseessä olivat ainoan elossa olevan veljeni pyöreät juhlat. Sisareni eivät ole voineet minua tavata etäisyyksien ja lasten sairastelujen vuoksi. Kaksi heistä toimii päiväkodissa. Sellaiset ovat todellisia pöpöjen vaihtopaikkoja.
Jouduin tekemään päätökseni hyvin ristiriitaisen ja ahdistavan ajatusprosessin lopuksi. Tulos oli vääjäämätön. Kun tankki on tyhjä, ei voi ajaa. Lähteminen olisi ollut vastuutonta muiden tiellä kulkijoiden kannalta. Kemoaivoillani oli varmaan osuutensa siihen, että jouduimme noin hankalaan tilanteeseen.
Nyt tunnen itseni aika virkeäksi. Minun on kuitenkin syytä edelleen yrittää tunnistaa rajojani.
On hyvä siirreprosessin kannalta, että voin nyt hyvin. Tuntuu siltä, että heitetään tuo keikka ja jatketaan elämää. Siinä elämässä tulee toki olemaan erityiset mausteensa, mutta tällä hetkellä tunteeni on tällainen.
Tämä on tuhannesviidessadas postaus tähän blogiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti