Sairaan rakas elämä
Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa
keskiviikko 25. toukokuuta 2016
Mihin maallinen majani päätyy?
Soitin eilen Herttoniemen seurakuntaan hautaamisasioissa. Vaimoni oli sanonut minulle, että asiaa pitää kysyä Keskusrekisteristä. Soitin sitten sinne.
Olimme ajatelleet, että vaimoni Hietaniemen hautausmaahan lasketun isotädin hauta voisi olla käytettävissä. Kuulin että näin ei ole. Syynä on se, että haudassa on kolmen muunkin ihmisen maallinen maja ja nämä eivät ole sukulaisia.
Sain varsin hyvän kuvan siitä, mihin Helsingissä voi tulla haudatuksi. Mahdollisia paikkoja on Hietaniemen, Honkanummen, Malmin ja Östersundomin hautausmaat sekä Maunulan uurnalehto. Honkanummi on Vantaalla ja Östersundom siinä osassa Sipoota, jonka Helsinki aikoinaan kaappasi.
Hietaniemeen pääsee vain tuhkaa, joka voidaan joko sirotella tai laskea maahan. Siroteltaessa omaiset eivät saa olla paikalla, jotta maahan ei tehtäisi mitään merkintöjä. Maahan laskettaessa he voivat olla paikalla ja tulevat siten tietoisiksi, mihin kohtaan tuhka päätyi. Ymmärsin että tuhka voidaan joko laskea uurnassa tai kaataa sellaisenaan. Asia muistaakseni voidaan hoitaa siten, että puolison tuhka voi päätyä lähelle.
Honkanummelle en välittäisi päätyä ja Östersundom kuulostaa kaukaiselta. Neuvoja kannusti kovasti tutustumaan Maunulan uurnalehtoon. Malmin hautausmaaksi pääsisi muuttumaan myös arkussa. Perhehautakin on siellä mahdollinen. En ole varma, olisiko myös arkuille tarkoitettu.
Mielessäni pyörii sellainen ajatus, että jos lähden ennen puolisoani, hautapaikalla on merkitystä vain lähiomaisille. Minä en voi kuolleena tietää, missä jäännökseni ovat. Silläkin on merkitystä, miten leski pääsee käymään haudalla. Minä en voi tulla myöskään tietämään, miten haudallani vieraillaan. Haudalla käyminen on vain vierailijan tai vierailijoiden kokemus. Minusta tuntuu siltä, että lähiomaista on mukavampi muistella juuri sillä paikalla, johon hänet on laskettu. Ruumiille on aivan samantekevää, laitetaanko nimi vain laattana yhteismuistomerkkiin vai veistetäänkö se kiveen.
Kivikään ei ole ikuinen muisto, koska haudan hoitoajan päättyessä, se paikka kierrätetään. Kuinkahan lienee metallisen nimilaatan laita.
Nyt vielä elossa ollessani minulle tuntuu merkitykselliseltä, että voisimme päätyä rakkaan puolisoni kanssa yhteiseen hautaan.
Kun kukaan vainajan elävänä nähnyt ei ole enää hengissä, hauta kiinnostaa vain ukututkimuksen harrastajia, jos heitäkään. Oletko käynyt koskaan isovanhempiesi vanhempien haudoilla? Minä olen isäni isän isän ja sielläkin vain kerran.
Tämä on vain spekulaatiota, koska ruumista ei vielä ole, eikä kummankaan lähtöpäivä ole tiedossa. Kukaties muutamme jollekin toiselle paikkakunnalle, jonka kirkkomaalle ehkä päädymme.
Tällä hetkellä en tunne itseäni kovin kuolleeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Viimeinen lauseesi oli hauska loppukevennys. :D
Sekä tiedot Helsingin hautaustilanteesta että pohdintasi hautauksesta yleensä oli mielenkiintoista luettavaa.
Meilläkin mietittiin vastikään hautaamista, vaikka minäkään en tunne itseäni kovin kuolleeksi.;) Meidän lähin hautausmaa kuuluu mielestäni naapurikunnalle, ja siksi mietimme, voiko hautapaikan saada periaatteessa minkä kunnan hautausmaalta tahansa. Tiedätkö sinä?
Kiitos mukavasta viestistäsi! En tiedä minäkään. Olisikohan se mahdollista, jos ostaa hautapaikan. Helsingissä sellainen maksaa noin satasen. 25 vuoden hoito oli seitsemän huntin paikkeilla. En tiedä, saako tuolla hinnalla arkkupaikkaa.
Oma tomumajani päätynee Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle, joka valitettavasti on kovin meluisan monikaistaisen tien varrella. Aidan vieressä on varsinkin kova liikenteen melu. Mutta, niin, haittaako tuo sitten muita kuin saattoväkeä? Hmm.
Ainakaan sinun läheisillä ei ole samaa ongelmaa kuin serkullani, vadtikään kuolleen tätini ainoalla pojalla. Hän kyseli kaikilta meiltä sukulaisilta, onko ollut koskaan mitään puhetta, minne hänen äitinsä haluaisi tulla haudatuksi.
Ei ollut.
Vuokko
Minä kävin hiljattain kyseisellä hautausmaalla enkä muista melun häirinneen. Poikkesin sinne katselemaan, kun olin menossa entisessä Lapinlahden sairaalassa olevaan taidenäyttelyyn.
Näin sivusta voisi ajatella, että te läheiset voisitte yhdessä sopia, mikä on kannaltanne sopiva paikka. Mitäpä muutakaan. Varmaan pojan ääni painaa eniten. Ehkä päätös voisi olla tavallaan muistoa kunnioittava lahja vainajalle. No, ehkä asia on jo ratkaistu.
Mielenkiintoista luettavaa. Joskus olen kauhistellut hautausmaan sivussa olevia hautakiviä. Että näinkö kunnioitetaan vainajia? Samaten Riikassa eräs puisto on entinen hautausmaa ja ne vähäiset muistokivet ja -ristit ovat parhaat päivänsä nähneet. Hautapaikkojen kierrättäminen itse asiassa ei kuulosta perustelujesi jälkeen kovin törkeältä hautarauhan loukkaukselta.
Totta tosiaan, olen tainnut käydä isän vanhempien haudalla muutaman kerran, äidin vanhempien haudalla kerran - isoäidin hautajaisissa. Mutta syöpään kuolleen appiukon haudan äärellä on vietetty enemmänkin aika ja purettu tunteita.
Onko minun maallisilla jäännöksillä ja niiden sijainnilla kovinkaan paljoa merkitystä tuleville sukupolville? Siinä hyvä kysymys.
Kiitos Riina. Kun sanotaan "Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleva ...", tuntuisi, että tarvitaanko kovin pitkäaikaisia merkkejä hautapaikasta.
Lähetä kommentti