Tiede-lehti kertoo lyhyessä jutussaan kokeesta, jolla tutkittiin epävarmuuden sietämistä. Kokeeseen osallistuneet pelasivat tietokonepeliä, josta oli mahdollisuus saada sähköiskun, mutta se ei ollut varmaa. Kävi ilmi, että täysi varmuus - olipa se sitten varma sähköiskun saaminen tai saamattomuus - stressasi vähiten.
Tuo oli aika yksinkertainen koeasetelma, mutta minusta tuntuu, että siinä oltiin totuuden jäljillä. Koen oman tilanteeni koettelevana. On tosin varsin varmaa, että saan kantasolusiirteen, mutta jo aikataulun epämääräisyys kuluttaa. Huomaan selvän eron olossa ennen siirron siirtymistä ja sen jälkeen. Vaimoni on erityisen stressaantunut tämän hetken tilanteesta, mutta kyllä tämä minuakin koettelee.
Tietoisuuteeni on noussut myös se, että olen kerran leukemian saaneena merkitty mies koko lopun elämääni. Ymmärrän tilanteeni niin, että tulen erittäin todennäköisesti kuolemaan leukemiaan. Jos oikein hyvä onni on, siihen menee monia vuosia.
Minulla on nyt aikamoinen psyykkinen työmaa. Minun pitäisi oppia elämään päivän lapsena. Se ei ole helppoa, kun minulla on taipumus suuntautua tulevaisuuteen.
Olisikohan tällaiseen saatavissa jotakin erityistä terapiaa? Purisikohan mindfulness?
4 kommenttia:
Kyllä. Hetkessä eläminen on sitä oikeaa elämää. Kaikki kuusi aistia käyttöön ja ajatukset mahdollisimman vähiin. Silloin syttyy todelliset tunteet ja antaapa syttyä. Elä ne ja jo alkoi elämän onni. Unetkin paranee. Hyvä sinä. T Päivi
Kiitos Päivi kannustuksesta! Yritän edes pikkuisen tuonne päin.
Eikö maalaaminenkin ole yhdenlaista minffullnessia?
Voimia!
Olet oikeassa. Täytyy tosissaan yrittää päästä alkuun.
Lähetä kommentti