Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ansio muurin murtumisesta kuuluu Unkarille

#politiikka #Unkari #Itä-Saksa

Unkari on aivan aiheestakin saanut huonoa julkisuutta viime aikoina. Aina ei ole ollut näin.

Muistamme, että muuri murtui Berliinissä vuonna 1989. Tapahtumat Itä- ja Länsi-Berliinin rajalla ovat iskostuneet mieliimme. Moni varmaan muistaa, missä oli kun kuuli asiasta. Minä olin Helsingin rautatieaseman edessä autossa. Vaimoni oli mennyt vastaan sisarentytärtään. Kuulin uutisen autoradiosta. Kun vaimo palasi sisarentyttärineen, saatoin huikata heille, että muuri murtuu.

Huomio keskittyi tuolloin Berliiniin, siellä tapahtui näyttävin spektaakkeli.

Tämä oli kuitenkin kaikki Unkarin ansiota. Berliinin spektaakkeli oli vain seurausta siitä, mitä Unkarissa tapahtui. Jos kiinnostaa, katso puolitoistatuntinen dokumentti Kun muuri murtui aiheessta. Jos et jaksa katsoa, kerron tarinan lyhyesti.

Unkarin talous oli kuralla ja pääministeriksi nimitettiin nelikymppinen ekonomisti Miklós Németh. Hän huomasi maan tileissä valtavan menoerän, jonka luonne ei paljastunut sen nimestä. Hänelle kerrottiin, että se on kustannus Itävallan vastaisen rajan vartiointijärjestelmästä. Selvisi myös, että järjestelmän laitteet alkoivat vanhentua. Osat olivat Neuvostoliitosta ja niiden valmistus oli lopetettu. Unkarin olisi pitänyt ottaa lännestä lainaa ja tilata osat Ranskasta. Silloin oltaisiin estetty lännen avulla ihmisiä pääsemästä länteen.

Németh veti ruksit koko kustannuksen yli ja raja-aitaa alettiin purkaa. Hän kävi kertomassa asiasta Gorbatshoville, jolle asia sopi. Neuvostoliitossa ja muutamassa satelliittivaltiossa oli kovan linjan miehiä, jotka vastustivat tällaista.

Itä-Saksassa oli kuultu, että Unkarin ja Itävallan raja vuotaa. Sieltä matkusti suuri määrä kansaa lomailemaan Unkariin. Heistä melkoinen joukko jäikin Unkariin ja valtiolle syntyi ongelma, koska näille olisi käynyt huonosti talvella. Nämä käyttivät retkimajoituksia ja osa taisi majailla autoissa.

Unkarin ja Itävällan rajalla oli eräällä kohtaa perinne, jossa raja avattiin lyhyeksi ajaksi. Vierailuoikeus oli vain paikkakuntalaisilla. Itäsaksalaiset olivat kuulleet tästä ja heitä saapui paikalle. Rohkeimmat pakenivat Itävaltaan. 

Nyt Unkari pakitti ja rajavartiota kiristettiin. Pieni ryhmä itäsaksalaisia pyrki rajan yli pusikkoisesta paikasta. Paikalla oli rajavartioita ja syntyneessä episodissa yksi itäsaksalainen kuoli.

Tämä kosketti Unkarin nuorta pääministeriä. Hän päätti, että raja avataan kokonaan. Samaan aikaan hän oli huolissaan siitä, että pysyykö Gorbatshov vallassa. 

Németh kävi ilmoittamassa Länsi-Saksan Kohlille, että häan aikoo avata Unkarin ja Itävallan välisen rajan. Kohlin oli niin vaikea uskoa asiaa, että hän soitti Gorbatshoville ja vakuuttui.

Kun raja avattiin, alkoi itäsaksalaisten ryntäys länteen. Honecker sai väistyä. Itä-Saksan uusi johto ajatteli, että jotakin pitää tehdä. Olen oppinut jostakin muusta dokumentista, miten asiat siellä menivät. Itä-Berliinissä pidettiin tilaisuus, jossa kerrottiin, että itäsaksalaiset saisivat oikeuden vierailla Länsi-Saksassa. Tämä ajateltiin toteuttaa myöhemmin ja kontrolloidusti. 

Tämän uutisen esittäja ei kuitenkaan ollut täysin perillä yksityiskohdista. Kun häneltä kysyttiin, onko tämä uusi oikeus jo voimassa, hän vastasi oman käsityksensä olevan näin. 

Itäsaksalaiset lähtivät samantien. Rajavartijat olivat kummissaan, mutta alkoivat päästää ihmisiä yli. Näin muuri murtui. 

Kummallista, ettei Miklós Németh ole jäänyt selvemmin historian suurmiesten joukkoon.   




Ei kommentteja: