Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 12. marraskuuta 2015

Tutkimusmarsuna taas

#syöpä #leukemia #terveys

Kun lymfoomaani hoidettiin viime vuonna, olin mukana tutkimuksessa. Sain yhden kierroksen tavallista enemmän sytostaatteja ja minulle annettiin jo alussa sellaista sytostaattia, jota yleensä annetaan myöhemmin. Haluttiin selvittää suojaisiko tämä käytäntö paremmin aivoja syövältä.

Minua on täälläkin pyydetty kahteen projektiin mukaan. Olen allekirjoittanut paperit, jolla annan luvan tallentaa luuydintäni, vertani ja ihoani FHRD-biopankkiin (Suomen hematologinen rekisteri ja biopankki). Tätä pankkia käytetään tutkimuksiin verisairauksien ennaltaehkäisyn, diagnostiikan, hoidon ja seurannan kehittämiseksi.

Veripankki voi toimittaa minulle tärkeitä terveyttäni koskevia tietoja, jos sellaisia ilmenee.

Toinen projekti on nimeltään Veritautien molekylaarinen patogeneesi, altistavat tekijät ja yksilöllistetty hoito. Suostuin myös tähän. Tällä haetaan paremmin kohdennettuja hoitoja veritauteihin. Perimän merkitystä syövän syntymisessä selvitetään. Saatuja tietoja saatetaan käyttää hyväksi tilanteissa, joissa perinteiset keinot eivät pure.

Ei kommentteja: