Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 14. marraskuuta 2015

Rauha kanssanne


Tuo kaunis tervehdys lienee ollut joskus käytössä. Pariisin tapahtumat osoittavat, että sille olisi vieläkin käyttöä. Tärkeää olisi, että se osoittaisi oikeaa asennetta eikä olisi vain rutinoitunut tervehdys.

Maailmassa on saatu aikaan paljon hyvää. On kehitetty demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä, hyvinvointiyhteskunta on hieno saavutus, loistavat keksinnöt ovat parantaneet elämänlaatua ja miljoonia ihmisiä on pystytty auttamaan äärimmäisestä köyhyydestä.

Ihminen on järkevä olento, mutta ei täydellinen. Tuntuu, että hyvinvointiyhteiskunnan perusteita koetellaan eikä ole varmuutta, onko huippu jo ohitettu vai onko kyseessä vain notkahdus ennen uutta nousua. Sodat ja väkivalta eivät ole kadonneet maailmasta.

Tämä lienee kohtalomme. Täydellistä maailmaa emme osaa rakentaa. Emme silti saa antaa periksi. On jatkuvasti pyrittävä parempaan. Erityisesti kaipaisin sellaista kehitystä, joka ottaisi kaikki yhteiskunnan jäsenet huomioon. Sodat ja terrorismi ovat globaaleja ilmiöitä. Siksi meidän pitäisi pyrkiä parantamaan koko maailman ihmisten olosuhteita.

Tämä tuntuu Sisyfoksen haasteelta. Toivotaan, että kivi ei aina romahtaisi maan tasalle saakka vaan voitaisiin kokea edistyksen kaikesta huolimatta jatkuvan. Emme saa antaa periksi mahdottoman tavoittelussa.


Sairaalaelämä on kovin tuttua edelliseltä kierrokselta. Morsiaimen eli tiputustornin kanssa on jaksettava kulkea. Laitteet kehittyvät, mutta syöttökoneet ovat edelleen kovin herkkiä. Tttässä uudehkossa sairaalassa on vähemmän kynnyksiä, mutta niitä edelleen on. Sellainen on myös vessani ovella. Minuun tulee suun ja tiputuksen kautta vettä viisi kuusi litraa päivässä, joten joudun jatkuvasti hyppäämään vessassa. Käynti edellyttää syöttölaitteiden töpselien irroittamista, jotta saan tornin mukaani vessaan. Tornissa on viisi ympäri kääntyvää pyorää. On vaikea saada hökötystä kynnyksen yli ilman, että toinen tai molemmat laitteet alkavat huutaa. Aina tarvitaan hoitaja paikalle säätämään laitteet.

Kokemus osoittaa, että on parasta nostaa laite kynnyksen yli. Se painaa sen verran, että kanyylikohtaa nipistää kädessä. Tämä on toistaiseksi pientä. Saa nähdä, miten sitten pärjään, kun oikein heikkenen.

Rauha kanssanne


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Järkyttyneinä taas kerran maailman menosta täällä ulkomaailmassakin ollaan. Hienoa, että jaksat jakaa kokemuksiasi siellä sairaalan eristyksissä - kokemusten välittäminen ihmiseltä ihmiselle tekee maailman ymmärrettäväksi elää. Yhteistä meille kaikille pitäisi olla ihmisyys - toisista välittäminen ja toisten kunnioittaminen - miten se aina voi ollakin niin vaikeaa. Rauha ja Voima kanssasi !

Heikki Honkala kirjoitti...

Sanos muuta. Me olemme ihmisiä vain toistemme kautta. Siksi välittäminen ja vuorovaikutus ovat niin tärkeitä. Kiitos kovasti viestistäsi.

Anonyymi kirjoitti...

Gods peace! God bless you!

Heikki Honkala kirjoitti...

Thank you. You too!