Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Näin hoidetaan

#syöpä #terveys #leukemia

Lääkäri sanoi tässä päivänä jonakin, että tavoitteena on parantaa minut eikä pidentää elämääni.

Minulta ajetaan verisolujen tuotanto alas. Parin viikon kuluttua hoitojen alusta tulee matalasoluvaihe, jolloin omien luuytimieni ei pitäisi enää tuottaa soluja. Silloin olen verisiirtojen varassa. Tuossa vaiheessa otetaan luuydinnäyte sen toteamiseksi, että soluja ei enää synny.

Tuosta luuydinnäytteestä saadaan jo palautetta siitä toimiiko hoito. Sitten solutuotannon pitäisi taas elpyä. Kahden viikon päästä otetaan taas luuydinnäyte. Silloin minun pitäisi olla remissiotilassa eli terve. Vaikka näin kävisi, hoitoa ei jätetä siihen, koska tämä syöpä on hyvä uusiutumaan. Seuraa yksi tai kaksi uutta kierrosta sytostaatteja ja sitten varmaankin kantasolusiirto.

Ehkä neljän viikon päästä pääsen lyhyelle kotilomalle. Voi olla jopa viikon mittainen.

Tulen erittäin todennäköisesti kuumeilemaan lähiaikoina, mutta täällä osataan tietenkin hoitaa.

Kun kaadan kurkkuuni ja saan suoneeni päivässä 5-6 litraa vettä, painoa pitää seurata. Tarkoitus ei ole, että vesi alkaa pesiytyä kroppaani. Nyt on paino noussut vajaan kilon aamusta. Hoitaja antoi minulle äsken nesteenpoistopiikin, joka on tosi tehokas. Olen jo tehnyt kaksi keikkaa sen jälkeen.

Minulla on täällä nimetty hoitaja sekä aamu- että iltavuorossa. Taitaa olla niin, että kahdesta yököstä toinen pitää minusta huolta yöllä. Järjestely tuntuu hyvältä.

Kyllä meistä täällä pidetään hyvää huolta. Sain osana iltapalaa lihiksen eli kintaan, lähes sellaisen mitä saa Kauppatorilta. Sinappia ja ketsuppia väliin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hoitoprosessisi kuulostaa hurjalta! Vetää sanattomaksi. Onneksi sulle annetaan tuolta ylhäältä niitä voimia kestää nuo kamalat hoitotoimenpiteet ja annetaan myös luottamusta, tuli, mitä tuli. Jaksamisia ja toivottavasti jatkossakin jaksat, ainakin joskus, raapustaa tänne jonkun rivin.

L.K.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos L.K. kannustavasti viestistäsi! Kiva lukea kommenttejanne ja vastailla niihin. Pitää hyvällä mielellä.

Anonyymi kirjoitti...

Sinä luot itse niin kannustavaa ilmapiiriä ympäristöösi, että täällä sairaalan ulkopuolellakin on ahdistusta helpompi jos ei ihan välttää niin ainakin sietää. Kiitos siitä Heikki.

Heikki Honkala kirjoitti...

Lämpimät kiitokset sinulle! Kylläpä sanoit kauniisti. Mutta kahteen suuntaan kannustus sitten kulkee.