Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 3. syyskuuta 2016

Love story 10

Liisa, Sanni ja Tuulia olivat siirtyneet kahvipöytään. Tuulian aviomies Matti oli saanut pyykkisouvin valmiiksi ja liittyi seuraan. Hän virallisti läsnäolonsa kättelemällä vieraita.

Tuohon äskeiseen on vaikea sanoa mitään, sanoi Sanni. Ei kai me Tuuliankaan kanssa pidetä puolisoitamme täydellisinä.

Minusta tuntuu, että sinulla on jokin unelma, joka johtuu sinusta itsestäsi, lisäsi Sanni. En usko, että vastaasi tulee koskaan sellainen mies, joka on täydellinen.

Äh, oikeassa olet, taidan puhua lapsellisia, sanoi Liisa vähän nolona ja katsahti nopeasti Mattia. Tietysti sellainen on mahdotonta.

Kylläpä puhutte syvällisiä, sanoi Matti, mutta se on hyvä se. Pitäisiköhän minun ottaa kuppini mukaan ja mennä tuonne työhuoneeseen?

Mitä mieltä Liisa on? kysyivät Sanni ja Tuulia kuorossa. Kaikki mitä puhumme jää näiden seinien sisään, oli Matti mukana tai ei, lisäsi Tuulia.

Ehkä se on hyvä, että saadaan miesnäkökulmaa mukaan, kakoi Liisa arasti.

Minussa on tosin se vika, etten täysin ymmärrä naisia, sanoi Matti ja kaikki nauroivat. Juuri siksi sinut tarvitaan mukaan, huomasi Liisa.

Sanni näytti sitten vähän tyytymättömältä ja toivoi, ettei keskustelu mene liian kliseiseksi. Tuulia sanoi ymmärtävänsä, että miehissä ja naisissa on biologisia eroja, joille emme voi mitään. Tuulia, minä olen samaa mieltä, olenhan? vitsaili Matti.

Onpa hauska mies, ajatteli Liisa.

Meille on Tuulian kanssa tullut aika usein kahnauksia enkä ole tahtonut millään ymmärtää, mistä on kysymys, sanoi Matti. Mutta olen edistynyt.

Minä en nyt pidä tästä, sanoi Sanni hieman ärtyneenä. Ei kaikki naisetkaan ymmärrä toisiaan täydellisesti, tuskin miehetkään.

Olet täysin oikeassa, sanoi Matti sovittelevasti. Asia on hyvin monimutkainen.

Sitä minäkin, sanoi Sanni lauhtuen. En minäkään ajattele, että miesten ja naisten pitäisi olla täysin samanlaisia.

Tiedätkö Liisa – Liisahan sinä olet – luulen Tuulian puhuvan Sannin kanssa sellaisistakin asioista, joista minä en tiedä pöykäsen höläystä, Matti pamautti. En ole edes varma, haluaisinko kuulla.

No jopas, ihmetteli Sanni. Mielestäni miehet voisivat keskustella naisten kanssa paljon avoimemmin kuin puhuvat ja ymmärrystäkin löytyy kyllä.

Juuri noin, innostui Matti. Tuo on niin totta kuin lekalla päähän. Luulen että kasvatuksella on merkitystä.

Nyt kuulostan opettajalta, mutta pelkkä puhuminen ei riitä, pitää myös osata ilmaista tunteita, jatkoi Sanni. Koskee myös miehiä.

Kun nyt luottamuksella puhutaan, uskallan tunnustaa, että olemme käyneet Tuulian kanssa pariterapiassa, kertoi Matti ja katsahti Tuulia. Tämä hymyili sen merkiksi, että anna tulla. Minä opin siellä, että mykkäkoulu ja paasaaminen on myrkkyä väleille, jatkoi Matti. Sanon diplomaattisesti, että toisella meistä on taipumus vetäytyä tuppisuisuuteen ja toisella yltyä saarnaamaan. Jälkimmäinen tulkitsee hiljaisuuden välinpitämättömyydeksi ja ottaa kierroksia, toinen taas ahdistuu metelistä eikä tiedä mitä sanoa. Muita hymyilytti. Tämän ymmärtäminen on auttanut minua paljon, jatkoi Matti.

Raivoaminen ei kuulu oikeaan tunnepuheeseen, tiesi Sanni. Ei tietysi mykkyyskään. Tunteista kerrotaan rauhallisesti, niin kuin oikein hyvät ystävät vaihtavat ajatuksiaan.

Liisa kuunteli innostuneena keskustelua. Miten avioliitto voi mitenkään onnistua, kun meissä kaikissa on kaiken maailman vikoja, hän kysyi. Monilla pariskunnilla on suuria vaikeuksia.

Silloin astuu areenalle tahto, napautti Tuulia. Kun kaksi toisiinsa pikkuisen epätäydellisesti sopivaa ihmistä astuu alttarille, tarvitaan roppakaupalla tahtoa mukaan. Tahdotko ... kysyy pappikin ja mitä vastataan?

Jos minä työnnän kottikärryissä kiviä ja tulee oja vastaan, tarvitaan tahtoa, että pääsen sen yli, innostui Matti. Tarkoitan siis, että siltaa ei ole. Tuulia seisoo ojan toisella puolella ja ottaa vastaan.

Jos sama oja tulee uudestaan ja uudestaan vastaan, siihen voi tehdä sillan, eikö? Liisa sanoi melkein hengästyneenä. Voihan myös etsiä toisen reitin.

Tämäkin totta kuin vessanpytty, sanoi Matti. Anteeksi, nyt en ollut romanttinen, hän jatkoi vähän häpeillen.

Rakkaus on vähän kuin liima, sanoi Sanni. Sitä ei kuitenkaan saa olla liikaa, ettei tule hengitysvaikeuksia. Mitähän minä oikein tarkoitan? hän jatkoi.

Anteeksi Matti, mutta saanko kysyä, mitä rakkaus sinusta on, uteli Liisa vähän ujosti.

En minä vaan tiedä, Matti vastasi, mutta sitä on Tuulian ja minun välillä. Arvelen että iso prosentti siitä on ystävyyttä. Jokin voima meidät on tähän ohjannut.

Miten kukaan uskaltaa mennä naimisiin? kysyi Liisa vielä.

No moni on uskaltanut, naurahti Tuulia. Tässä sitä taaperretaan.

Minä olen kuullut, että joku on saattanut olla ihan kunnollinen seurusteluvaiheessa ja kihlausaikanakin, mutta osoittautua häiden jälkeen täydeksi hirviöksi, lisäsi Liisa.

Pelkäänpä että sellaistakin on tapahtunut, virkkoi Sanni. On niin vaikeita asioita. Joku voi murhatakin  ihmisiä, vaikka se on niin peruuttamatonta. Kaikkea ei voi millään ymmärtää.

Minusta avoimuus on tosi tärkeätä, sanoi Matti. Pitää tutustua kunnolla, puhua asiat halki, ennen kuin lähdetään papin puheille.

Minä mietin maineen merkitystä, sanoi Sanni. Jos toinen on muuttanut muualta, vastapuoli ei tiedä hänestä juuri muuta kuin mitä tämä on kertonut itse. Olisikohan hyvä kartoittaa toisen mainetta?

Menisi helposti juoruilun puolelle ja se ei ole oikein, kommentoi Tuulia. Miten toisen selän takana voisi tehdä sellaista?

Minulla tuli mieleen, että eikö seurustelu ja kihlaus ole sitäkin varten, että kumpikin tutustuttaa toisen omaan taustaansa, sanoi Liisa.

Sinäpä sen sanoit, kommentoi Matti. On huono merkki, jos kumppani on haluton tällaiseen. Voi olla vaarallista sitoutua ihmiseen, jonka ihmissuhteista ei saa selvää.

On asiassa vielä sekin puoli, että ennen kuin ruvetaan suunnittelemaan häitä, voi arvioida uskaltaako sitoutua lopullisesti, Tuulia totesi.

Miten sitä sanotaan, vakavilla asioilla ei pidä leikkiä, totesi Sanni. Pitää tehdä voitavansa, mutta lopulta asia on Luojan kädessä. Niin se on muissakin tärkeissä asioissa.

Meillä uskovaisilla on vielä yksi tärkeä näkökohta näissä seurustelujutuissa, aloitti Tuulia. Muut katsoivat häneen kiinnostuneina. Oletteko keskustelleet uskonasioista Hannu kanssa?

Aika vähän, eipä juuri, vastasi Liisa. Mitä tarkoitat?

Ajattelen, että on turvallista mennä avioliittoon, kun tietää, että uskonliekki tuikkii kummankin sydämessä, jatkoi Tuulia. Joskus saattaa kuulla hyvin radikaaleja näkemyksiä jopa ihan keskeisistä asioista. Silloin ei voi olla miettimättä, miten asiat oikein ovat.

Kylläpä sanoit tärkeän asian, totesi Liisa. Siinäkin suhteessa tutustuminen luo perustaa tulevalle.

He siirtyivät takaisin nojatuoleihin. Matti alkoi kerätä astioita pöydästä.

Keskustelu liukui muihin asioihin, jutusteltiin ja naurettiin. Ilta jatkui rennoissa merkeissä.

Sanni katsoi vaivihkaa kelloa ja Liisalla tuli mieleen, lapsiperheen pitää pian aloittaa iltapuuhat. Onpa ollut antoisa ilta, Liisa sanoi ääneen, on käsitelty hyvin tärkeitä asioita ja on ollut oikein mukavaa. Muut olivat samaa mieltä.

Liisa nousi hyvästelläkseen ja Sanni teki seuraa. Minä olen oppinut paljon, on minulla nyt paljon mietittävää, sanoi Liisa. Vaikka mistäpä sen tietää, tulenko aina elämään sinkkuna, hän jatkoi. Voihan olla, että Hannun ajatukset liikkuvat jo jossakin toisessa. Silloin löytyy joku toinen sinullekin, totesi Sanni.

Hänelle vakuutettiin, että yksin elämisessä on omat hyvät puolensa eikä se tarkoita yksinäisyyttä. Silloin on aikaa olla kavereiden kanssa. Suoraan sanoen välillä kaipaan poikamiesaikojani, huikkasi Matti touhuistaan. Ethän pillastu Tuulia. No mutta samaanhan minäkin olen syyllistynyt, vaikkei minulla poikamiesaikaa ole ollutkaan, tokasi Tuulia.

Sen vielä lisäisin, että puolisoiden pitää myös osata antaa tilaa toisilleen, virkkoi Sanni.

Tuo oli hyvä muistutus meillekin vai mitä Tuulia, sanoi Matti siihen. Tuulia nyökytteli.

Ulkona Sanni tarjosi kyytiä Liisalle, joka kiitti kauniisti, mutta sanoi haluavansa kävellä ja tuulettaa päätään.

Liisa lähti astelemaan kohti selkeytyviä ajatuksia.



















2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvä muuten mutta kesken jäi. Loppu on ehkä onnellinen näinkin mutta jos voisit kurkistaa juttua vaikka kymmenen vuotta eteenpäin? T Päivi

Heikki Honkala kirjoitti...

En tähtää tässä jutussa niin kauaksi. Luku 11 alkaa olla valmis.