Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 5. syyskuuta 2016

Love story 11

Hannulla oli karttunut kuukausien kokemus kirjanpidosta. Hän alkoi kyllästyä työn rutiinimaisuuteen. Haasteellisuutta tosin toi se, että hänelle oli alettu ohjata neuvoja tarvitsevien asiakkaiden puheluja. Hän oli myös saanut lisää kirjanpitoja hoitaakseen. hänen oli määrä siirtyä myyntiosastolle harjoiteltuaan puolen vuoden ajan. Oli hyvä saada ensin substanssi haltuun.

Seuraavaa vaihetta ennakoiden hän oli päässyt erään myyntineuvottelijan mukaan parille asiakaskäynnille. Kyseessä oli vanhat asiakkassuhteet, joita näin hoidettiin. Tämä oli välttämätöntä ettei asiakkaat katoaisi ja ainahan on mahdollista myydä lisää. Hän harmitteli etteivät myyjät mielellään ottaneet oppipoikia uusasiakaskäynneille mukaan. Ne olivat paljon haastavampia ja siksi myyntineuvottelijat halusivat keskittyä hommaan ilman läsnäolollaan häiritsevää noviisia. Myyminen on taidetta, he saattoivat sanoa. Sitä pitää saada tehdä rauhassa.

Hannu oli tutustunut myyntineuvottelijoihin silloin, kun nämä sattuivat käymään konttorilla. Heidän oli määrä olla asiakkaissa niin paljon kuin mahdollista. Hannu oli havainnut myyjien olevan omaperäistä porukkaa. Myyjää ei ymmärrä kuin toinen myyjä, oli yksi todennut. Paineet on kovat, mutta työ on vapaata. Myyntitavoite on saavutettava. Sillä ei ole väliä miten sen tekee, vaikka käsillä kävellen. Kukaan ei kysele perään, kunhan tuloksia syntyy.

Tuleva myyntitykki oli huomannut, että hallinnon ja tuotannon puolella hieman karsastettiin myyjiä. Tiedettiin että jotkut näistä tienaavat huimasti ja työn itsenäisyyttä kadehdittiin. Sivusta katsoen työ näytti helpolta, kunhan vain luukuttaa ja puhuu mukavia. Kovinkaan moni ei tullut ajatelleeksi, että kaikkien työn säilyminen riippuu myyntineuvottelijoiden menestyksestä.  Myyjät puolestaan katsoivat pikkuisen nenän vartta pitkin hallinnon ja tuotannon väkeä. He tiesivät näiden leivän riippuvan heidän työstään. Mikäs ollessa, kun budjetti ei paina ja kynä putoaa kädestä neljältä, konttoriväestä ajateltiin. Myyjien välisissä puheissa muita saatettiin kutsua virkamiehiksi.

Hannu tulisi saamaan hyvän määrän hoitoasiakkaita. Siirryttyään myyntiosastolle hän kävisi alkuun tutustumiskäynneillä näiden luona. Hän alkaisi vähitellen tehdä myös uusasiakaskäyntejä omalla alueellaan. Se tulisi olemaan jännittävää. Onneksi hän pääsisi myyntikoulutukseen ennen sitä.

Opiskelujen tila mietitytti tuoretta kirjanpitäjää. Taidehistoria on hurjan kiinnostavaa, mutta tuskin  myyntineuvotteluissa kannattaa snobbailla renessanssi- tai kubismitiedoilla. Kirjanpidon periaatteet olivat olleet helppoja oppia, kun asiaan jaksoi paneutua ja ajatella järjestelmällisesti. Kollegat olivat auttaneet. Kai sen myymisenkin oppii, kun kovasti yrittää, hän pohti. Hän voisi lopettaa taidehistorian opiskelut kandidaattivaiheeseen, jos myyminen alkaa sujua. Ei täällä koulutusta paljoa kysellä. Hän tiesi yhden myyjän menestyvän hienosti, vaikka koulumeriittinä oli vain valkolakki.

Meidän wannabe-myyntitykkimme oli alkanut käyttää pikkutakkia ja harkitsi kravattiakin.

Eräänä perjantaina Hannu istui taukotilassa ryypiskelemässä automaattikahvia. Kello oli vähän yli kolme. Toimistossa oli hiljaista. Kai minäkin voin lähteä, kun tapa näyttää olevan tällainen, hän tuumi Pidän vain huolen, että viikottaiset tunnit täyttyvät.

Hannun mieleen tuli Julia, johon hän oli tutustunut äskettäisellä vierailulla. Tämä oli asunut Helsingissä vasta vuoden. Julia oli saanut töitä täältä opiskeltuaan sairaanhoitajaksi Seinäjoella.



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas että silleen.. Jännittää taas.

Heikki Honkala kirjoitti...

Mukavaa, että tarinani kiinnostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Vai Julia ?-) voi Liisa-parka....

Heikki Honkala kirjoitti...

Eikös Julia ole hyvä nimi?