Heräsin tänä aamuna kuuden tienoissa. En saanut unta enää, joten söin aamiaisen ja luin Hesarin. Aloin sitten tehdä töitä. Opettajan hommiin kuuluu kaikenlaisia yksittäisiä asioita, jotka tuntuvat pieniltä, mutta vievät aikaa.
Jonkun ajan kuluttua en saanut enää yhteyttä koulun järjestelmiin.
Olen tuntenut itseni hermostuneeksi tänään. Aloitin jo kevään opetuksen tällä viikolla, mutta maanantaina alkaa uuden jakson lukujärjestyksen mukainen marssijärjestys. Minulla on vain kaksi kurssia, mutta niille on yhteensä 24 tuntia viikossa. Asia on tuttua ja opiskelijat ylioppilaita eli homman pitäisi pysyä hanskassa.
Koen että alitajuntani haluaa sanoa minulle jotakin. Tulkitsen aamuheräämiseni ja hermostuneisuuteni siten. Opettajan työ on johtamishommaa. On pidettävä jatkuvasti narut käsissä ja katsottava, että silloin kuin ei luennoida, opiskelijoilla on mielekästä tekemistä. Tämä kuluttaa miestä/naista enemmän kuin käytetty kelloaika edellyttää. Alitajuntani kai haluaa sanoa, että edessä oleva kuorma on aika rankka. Ehkä vaistoni tietää toipilasvointini tilan tietoisuuttani paremmin.
Lukuvuoden viimeisessä jaksossa vasta varsinainen ralli alkaa. Viikkotunteja on 27. Minulla on silloin kahdeksan eri ryhmää peruskoulupohjaisia opiskelijoita. Kurssit ovat opiskelijoille yhden opintoviikon laajuisia. Valitettavasti lyhyisiin kursseihin liittyvä hallinnollinen kuorma on pitkiin liittyvää vastaava. Ryhmät erotellaan toisistaan numerokirjainkoodein, joita minun on vaikea muistaa. Nuorten opiskelijoiden kurssien perälauta vuotaa aikuisryhmiä enemmän eli suorituksia jää keskeneräisiksi runsaasti. Niissä riittää kovasti jälkihommia, mitkä vievät aikaa.
Yritän mennä urhoollisesti tulta päin. Hommien virtaviivainen organisointi on erityisen tärkeää tällä keväkaudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti