Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 24. tammikuuta 2015

Miksi hiplaamme lillukanvarsia ympäristöasioissa?


Ympäristötietoisuuden lisääntyessä olemme alkaneet potea huonoa omatuntoa aikaansaannoksistamme. Olen pannut merkille, että mahdollisissa toimenpiteissä huomiomme kiinnittyy usein hyvin mitättömiin asioihin verrattuna ilmastomuutoksen mahdollisiin mittasuhteisiin.


24.1.2015

Aikoinaan keskusteltiin paljon kaupan muovikasseista. Vaihtoehdoiksi koettiin kangas- tai paperikassit. Omatunto saattoi hieman lievittyä, jos alkoi käyttää paperikasseja. Myöhemmin selvisi ettei ympäristön tilan kannalta ollut merkitystä, käyttääkö muovi- vai paperikassia. Nyt on tarjolla maatuva vaihtoehto. Se saattaa olla parempi, mutta kangaskassi lienee paras.

Sitten media kertoi kuinka paljon säästyisi sähköä, jos ei jätä kannykän latureita seinään silloin kuin ei lataa. Suurina joukkoina saatiin vaikuttava mielikuva, olikohan se yhden ydinvoimalan säästyminen maailmassa tai mitä lie. Olen myöhemmin kuullut, että autolla ajon vähentäminen sekunnilla tuo saman vaikutuksen kuin laturien turha pitäminen seinässä vuoden aikana.

Jossakin vaiheessa säädettiin laki autojen tyhjäkäynnistä. Joku keksi kutsua sitä tyhmäkäynniksi. tyhjäkäynnin rajoittaminen on sinänsä ihan järkevää, mutta tuskin vaikuttaa merkittävästi ympäristöongelmaan.

Tämänkaltaisten asioiden parissa askarteltaessa on menetetty vuosikausia, kun todella vaikuttavat käyttäytymisen muutokset ovat jääneet marginaalisiksi.

Herää epäilys ovatko nämä lillukanvarsiteemat tietoinen salajuoni huomion kiinnittämiseksi epäolennaiseen. Tuskin sentään. Ehkä ne toimivat oljenkorsina, joihin tarttumalla voi lieventää pahempaa ahdistusta ja olla ajattelematta asiaa syvällisemmin.

Jossakin on kuitenkin onnistuttu. Otsonikato on käsittääkseni saatu kuriin ja otsoniaukko jopa pienenemään. Tämä osoittaa, että muutokset ovat mahdollisia. Tämäkin lienee kuitenkin helpon osaston ratkaisuja. Teollisuudelle on luultavasti ollut helppoa vaihtaa ponnekaasut ympäristöystävällisempiin. Kuluttajien ei ole tarvinnut tinkiä mistään.

Roskien lajittelu tuntuu sujuvan hyvin ainakin Suomessa. Siinäkin on edistytty hienosti. Katsoin eilisaamuna ikkunasta, kun rekan nosturilla siirrettiin Supermarket Hertan pihassa lajittelusäiliö kontin päälle ja pohja laukaistiin auki niin että roskat putosivat talteen. Rekasta oli yksi talla ojossa pitämässä autoa pystyssä. Kontin kannet sulkeutuivat sähkövoimalla. Logistiikka toimii hienosti eikä kuskin tarviste hikoilla.

Kaikki kunnia roskien lajittelulle, mutta sekin on helpon pään toimia. Ei vaikuta elintasoomme eikä siitä ole kohtuutonta vaivaa.

Seinä tuntuu tulevan vastaan siinä, missä meidän pitäisi alkaa liikkua vaivalloisemmin tai miettiä syvällisesti, mistä arvokkaaksi koetuista asioista voisimme luopua.

Jos haluamme todella tehdä jotakin vaikuttavaa, meidän on - käyttääkseni muoti-ilmausta - mentävä epämukavuusalueelle eli mieluimmin luovuttava lentämisestä, autoilusta, laivaristeilyistä, lopetettava ruuan tuhlaus jne. Ikävää sellainen.

Minä olen ulkokultainen puhuessani näistä, koska oma ympäristöjalanjälkeni lienee aivan liian suuri. Asiassa on kuitenkin myös sellainen läpi ajateltava dilemma, että onko harvoilla yksilöiden kieltäymyksillä merkitystä vai olisiko parempi yrittää saada tarjolla olevat palvelut ympräistöystävällisiksi ja samalla houkutteleviksi. Siitä enemmän toisella kertaa.

Ei kommentteja: