Lasten sodan mukaan aikuiset eivät puhuneet sodasta lapsille, mikä vähensi näiden mahdollisuuksia käsitellä kokemuksiaan. Joissakin perheissä puhuttiin, mutta keskustelumuoto ei ollut vuorovaikutteinen eikä osallistava, joten kokemukset saattoivat koteloitua tai tulla torjutuksi. 60- ja 70-lukujen nuorten sotien oikeutuksen epääminen saattoi johtua tästä.
Sodan ajan lapsia kutsutaan kannattelijasukupolveksi, koska he kieltämällä omat tarpeensa ja olemalla aiheuttamatta huolia kannettelivat vanhempiaan. He kannattelivat myös seuraavaa sukupolvea eli muiden muassa minua ja minun ikäisiäni rakentamalla hyvinvointivaltiota.
Tämä lunastajaidentiteetin omaksunut polvi, joka ei pidä ääntä itsestään, on ansainnut oikeutuksen olemassaololleen palvelemalla muita. Rintamamiehiä ja lottia on muistettu. Sankarikuoleman kokeneita kunnioitetaan itsenäisyyspäivinä ja kaatuneiden muistopäivinä. Onko kukaan kuullut kunnioitettavan sotaleskiä ja -orpoja? Sodan ajan lapsista tosin on jo julkaistu kirjoja. Meitä sodan ajan lasten lapsia ei tarvitsekaan kunnioittaa, mutta olen odotellut tämän teeman nousevan julkisuuteen. Olen ehdottanut Ylelle tätä ohjelman aiheeksi, mutta ei ole sytyttänyt tulta. Tosin tämän Suomi talvisodassa -ohjelmasarjan tämä osa hieman jo käsittelee meitäkin.
Hyvinvointivaltion ideakin osittain kumpuaa siitä, että sota-ajan lapsille jäi turvattomuuden tunne ja hyvinvointivaltio tarjosi tukea, jos jotakin odottamatonta tapahtui. Olen jo tainnut aiemmin kertoakin, että isäni piti Ylitorniolla asuessaan venettä Torniojoen rannassa paitsi kalastusta ja metsästystä varten, myös siksi, että sillä saa tiukan paikan tullen perheen pian Ruotsiin. Eräs sisareni myöhemmin pelkäsi kovasti isäni toteuttavan aikeensa, kun hän puhui 70-luvulla muutosta Ruotsiin. Eräs perhe muuttikin Etelä-Ruotsiin ja jäi sinne. Saivat Suomessa käydessään kuulla sukulaisten laulavan heille, että "... raukat vain menköhön merten taa."
Sodan ajan kokemukset myös antoivat iskunkestokykyä, koska oman elämän myöhempiä vastoinkäymisiä saattoi suhteuttaa näihin. Vastuuntunto varmasti myös kasvoi sekasorron aikana.
Sotaveteraanit eivät useinkaan jakaneet kokemuksiaan kuin keskenään, koska muiden oli vaikea ymmärtää rintamalla tapahtuneita hirveyksiä. Minä tunnen kaukaisesti ja tietenkin hyvin lievästi samastuvani heihin siinä, että koen kantavani seuraavassa polvessa sotaorvon ja evakon sota-ajan tunnekuormaa, enkä useinkaan kohtaa muita kanssani samanlaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti