- Äiti sanoi, että tämä on ihan puhdas, poika sanoi ja näytti punaista villapaitaa kaapista.
- Joo, varmaan, Pena sanoi ja oli uskovinaan.
- Nyt sinulla on tuossa housut, paita ja tässä vielä lämmintä päälle.
- Niin kai sitten.
- Nyt voitaisiin lähteä. Vaihdahan päällesi. Ei varmasti ole pöpöjä missään.
Pena puki vaatteet päälleen ja lähdettiin. Poika ajoi.
- Äiti soitti ja sanoi, että sinut pitää viedä nyt, poika totesi. Mitä oikein tapahtui?
- Minä makoilin olohuoneen sohvassa ja mietin pankkikorttiani, Pena alkoi selittää. Minulle tuli mieleen, että en voi oikeastaan käyttää sitä missään, koska siitä leviää basiliskoja kaikkialle, missä sitä tarvitaan.
- Miten sinulla sellainen voi tulla mieleen noin vain?
- No ei se nyt ihan noin vain, olenhan tässä sairauslomaa viettänyt.
- No mutta sittenkin, on tuo aika outo ajatus.
- Ei sille voi mitään. Minä en voi oikein liikkua kotoa, kun vaatteet voivat tartuttaa ties mitä ja nyt tuli tuo korttikin mieleen.
- En kyllä ymmärrä, eihän niistä nyt mitään leviä.
- Kun makasin sohvalla, ajattelin, että jotenkin menetän käyttöliittymän maailmaan, Pena tuumi. En tiedä, mikä on paikkani, kun asiat eivät enää suju.
- No katsotaan löytyisikö se paikka nyt, poika totesi. Miten se laukesi just nyt, kun äiti oli lähtenyt lomalle?
- En tiedä, ajatus vain yhtäkkiä tuli. Kun soitin äidillesi, hän käski odottamaan ja aikoi soittaa uudestaan. Oli soittanut Marjalle, joka on alan hoitaja, tiedäthän. Soitti sitten uudestaan ja sanoi, että nyt on mentävä.
- Joo-o, minun pitäisi käydä tankilla. Siinähän on Neste lähellä.
- Käy vain. Minä voisin maksaa, mutta kortti … ymmärräthän.
- Ei mitään huolta siitä, minä hoidan.
Käytiin Nesteellä ja sitten tultiinkin jo Auroraan. Portilla oli puomi, mutta siitä oli puheyhteys sairaalaan.
- Auroran sairaala, vastattiin, miten voin auttaa?
- Minun isälläni on hieman ongelmia, ajateltiin tulla tänne, poika vastasi.
- Asia selvä, sanottiin. Sitten portti aukesi.
He menivät sairaalarakennukseen ja heidät ohjattiin päivystävän psykiatrin luukulle.
- Miten voin auttaa, psykiatri kysyi.
- Minulla on ollut pakko-oireita ja nyt ne pahenivat ihan mahdottomiksi, Pena sanoi.
- Kerrohan vähän millaisia ne ovat, hän pyysi.
- Minä pelkään, että levitän pöpöjä ympäriinsä. Nyt olen alkanut pesemään käsiä kovasti.
- Joko kädet oireilevat?
- Joo, punottavat ja alkavat aukeilla.
- Onko muita oireita?
- Minulla tuli tänään mieleen, etten voi enää käyttää pankkikorttiani, kun siitä voi levitä kaikenlaisia basilleja muille. Eihän tästä elämästä enää tule mitään.
- Onko näitä ollut pitkään?
- On vuosikausia, mutta lievempinä. Niiden kanssa on jotenkin pärjätty. Vähän terapiaa ja sellaista.
- Ymmärrän, mutta ei sinun kannata tulla tänne, hän totesi.
- Niinkö, no miksi ei.
- Ei tänne oteta kuin muutamaksi päiväksi.
- No mutta enkö sittenkin voisi tulla, kun …
- Kuule, täällä on vähän erilaista seuraa ja joutisit lukkojen taakse, en usko, että viihtyisit.
- Mitä minun sitten pitäisi tehdä?
- Täällä rekisterissä ei sinusta näy kuin joku vanha jalkajuttu monen vuoden takaa. Sinä olet varmaan työterveyden piirissä vai kuinka?
- No joo, olen kyllä.
- Mielestäni sinun kannattaa mennä sinne.
- Ei siinä varmaan sitten muu auta.
- Hyvä, kyllä se sieltä selviää.
- Kiitos sinulle neuvoista. Hei sitten.
- Terve vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti