Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 9. tammikuuta 2015

Satiirin etiikka

Eilen tapahtui hirvittävä terrotiteko Pariisissa, kun terroristit ampuivat 12 henkilöä kuoliaaksi hyökättyään ranskalaisen satiirilehden toimituksen. Tänään Pariisi on edelleen varpaillaan, koska nyt kaupungin eräässä kauppakeskuksessa on otettu pankkivankeja ja mahdollisesti kaksi henkeä on kuollut.

Nuo ovat hirvittäviä rikoksia, ei kahta sanaa siitä. Silti rohkenen pohtia satiirin etiikkaa.

Sananvapaus on hyvin tärkeä arvo, jota pitää puolustaa. Nyt puolustetaan sen nimissä lehteä, joka pilkkaa uskontoja ja ilmeisesti ihmisiäkin. Vaikka se niin tekeekin, sen työntekijöitä on suojeltava väkivallalta eikä tapahtunutta voi hyväksyä missään tapauksessa.

Sananvapautta pidetään niin tärkeänä, että ihmisten pyhinä pitämien asioiden pilkkaamista pidetään oikeutettuna. Maallistumisen myötä alkaa pitää itseään korkeimpana normina. On huolestuttavaa, jos yhä useampi alkaa katsoa, ettei ole olemassa mitään niin pyhää ettei sitä saisi pilkata.

Satiiria pidetään taiteen yhtenä muotona.

Minusta voidaa aiheellisesti kysyä, mitä hyötyä satiirista on. Satiirin olemisen oikeutusta puolustetaan sillä, että sen avulla voidaan paljastaa heikkouksia yhteiskunnan tai jonkin organisaation toiminnoissa. Pitää varmaan paikkansa, mutta eikö sen voisi tehdä jollakin rakentavalla tavalla.

Huumori on varmasti eräs ihmisyyden perustavaa laatua olevista piirteistä. Itsetuntoinen ihminen pystyy nauramaan omallakin kustannuksellaan. Saatamme pikkuisen kiusoitella kollegaa ja hän vain myhäilee ollen mukana juonessa. Kun huumori alkaa muuttua satiiriksi, siitä tulee piikikästä ja se satuttaa.

Satiirin avulla pyritään saamaan jokin yksilö, organisaatio tai aate tai muu vastaava näyttämään naurettavalta. Sen onnistuessa se kohteelle tai sen edustajille tulee vähintään paha mieli. Täyttääkö tämä etiikan perusohjeen eli kultaisen säännön vaatimuksen?

Fyysistä väkivaltaa pidetään oikeutetusti tuomittavana useimmissa yhteiskunnissa, vaikka poliiseille sen käyttö sallitaankin, mutta heillekin vain riittävän vaativissa tilanteissa. Henkinen väkivaltakin on tuomittavaa.

Kysyn teiltä hyvät lukijat, onko satiiri itse asiassa yksi henkisen väkivallan muoto. Jos on, miksi sitä pitää puolustaa sananvapautena? Eihän fyysistä väkivaltaakaan hyväksytä vetoamalla toiminnan tai käyttäytymisen vapauteen.



Ei kommentteja: