Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Älkää jättäkö minua

"Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää." (Saarnaaja 1:18). 

Nyt ei pidä istua kannon päälle odottamaan kuolemaa. Se ei ole elämää. Kannattaa elää niin kauan kuin elämää on. 

Joku kommentoi viisaasti, että asiat voivat jäädä keskeneräisiksi. Kun kuolema koittaa, elämä jää kesken, mutta tulee valmiiksi. 

Kerroin ongelmastani eilisen matinean haastateltaville ja pyysin neuvoja. Sanoin, että en saa maalatuksi, vaikka olen sitä tehnyt. Se on yksinäistä puuhaa. En halua viettää loppuelämääni yksinäisyydessä. Kun kirjoitan blogia, olen vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja saan kannustusta. 

Elina Merenmies sanoi, että voisin ajatella Kristusta maalatessani. Ei huono neuvo. Kuulostaa kovin ortodoksiselta. Tunnen kuitenkin olevani liian arkinen siihen. 

Henry W-S totesi minun vastanneen itse kysymykseeni. Kehoitti minua soittamaan hänelle. Antoi puhelinnumeronsa. Sanoi myöhemmin, että voisimme mennä kävelemään. Sympaattinen ehdotus. Aion soittaa. 

Joskus kuulee tarinoita, kuinka joku kuolemansairas ei ollut välittänyt diagnoosistaan vaan oli elänyt kuin ei olisikaan sairas ja kas kummaa - jonakin päivänä huomasi olevansa terve. Minua ei innosta tuollaisen sankaritarinan kehittely, mutta ei kuolemaan pidä vielä kääriytyäkään. 

Nyt haluaisin olla ihmisten kanssa tekemisissä. Toivon ettei minuun aleta suhtautua kuin spitaaliseen. On inhimillistä ajatella, että nyt vakavasti sairas potilas haluaa viettää vain aikaa läheistensä kanssa. En minä sellaista tahdo. Se olisi kuolemista. 

Toivon ettette jätä minua vaan tulette rohkeasti tapaamaan minua eristyshuoneeseeni ja myöskin kotiin ennen ja jälkeen siirtohoidon. Viestit ovat myös tervetulleita. 


12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä nyt ihan tuntematon ihminen kommentoi. Mutta tuota olen itse miettinyt että eihän ihminen sairastuessaan toiseksi muutu. miksi emme voisi kohdata sairastunutta tai lähellä kuolemaakin olevaa samalla tavalla kuin ketä tahansa tervettä. Jos kuka nyt sitten terve onkaan. Ehkä monen on vaikea nähdä sairauden taakse ja helppo jättäytyä kauemmaksi. En tiedä.

Suvi

Maikki Jokela kirjoitti...

Hessu. Olet kyllä mainion avoin ja suora. Minusta on vaikeaa kommentoida, vastata huumoriisi osuvasti. Niin isoja asioita elät ja jaat. Minulla on enemminkin hiljaisia rukouksia.
Kerron sellaisen pienen asian, että kun Tapani oli leikannut omenapuunoksia, laittanut ne vaasiin, nyt ovat kukat isoja ja ilonamme hetken. Kävelimme Tuorlan mailla ja iloitsimme auringosta, punertavista pensaidenoksista, " karja-aidanteesta " tuulesta ja merestä. Isoja tunteita, vähän taitoa ilmaista. Kevätlinnunterveiset majapaikkaasi maikilta ja tapsalta

Anonyymi kirjoitti...

En tunne sinua myöskään, mutta juuri muutama päivä sitten kuulen, että eräs aivokasvainta sairastanut ja saattohoitoon joutunut mies sai apua bioresonanssista. Häneltä löytyi ameeba aivoista ja hoidon seurauksena on elänyt monta viikkoa lääkäriltä saadun elinajan ennusteen yli ja hyvästi paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Antaa toivoa paranemisesta! :)

Riitta Mäkinen kirjoitti...

Kai juuri niin pitää mennä, että asianomainen itse ilmaisee yhteydenpitotoiveensa. Muuten yhtään vieraammat tosiaan arastelevat ja vielä pelkäävät väsyttävänsä. Aina ei ehkä ole oltu yhtä "hienotunteisia". Tuli mieleen tapaus, kun minun oli määrä kirjoittaa henkilöstä, joka kuoli sairauteen syyskuussa 1944. Miehestä oli vaikea löytää matrikkelitietoja enempää aineistoa ja tavanomaiset muistokirjoituksetkin jäivät vähiin, kun juuri samaan aikaan sodan loppuminen täytti kaikkien huomion. Tuli kuitenkin mieleeni etsiä lehtimies-vaarini vakipalsta; hänellä oli tapana kiinnittää huomiota syntymäpäiväsankareihin ja edesmenneisiin. Ja kyllä vain, nytkin hän raportoi kyseisen henkilön kanssa tämän kuolinvuoteella käymänsä keskustelun! Kylläkin miehen vaikutusaluetta koskevan, ei varsinaisia henkilökohtaisuuksia. Vaari oli siis mennyt "vain" tuttavana (ja lehtimiehenä) tapaamaan ja näin sai välitettyä asianomaisen terveiset ja toivomukset kansa- ja lukijakunnan uudessa vaiheessa. Luulen, että nyt tällaista pidettäisiin vakavamielisessä lehdessä outona menettelynä. Mutta onhan meillä tämä some! – Terveisiä vaan jälleen yhdeltä tähän ketjuun törmänneeltä tuntemattomalta :-)

Anonyymi kirjoitti...

En minäkään maalaisi yksin enkä missään tapauksessa pelkkien sukulaisten kanssa viettäisi aikaa. Maailma ja elämä saa olla auki aina edessämme.

Heikki Honkala kirjoitti...

Juuri noin Suvi! On luonnollista ajatella, että nyt he haluavat käpertyä omaan piiriinsä, mutta niin minä ainakaan en halua.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Maikki! Tuollaisista hetkistä minäkin voin vielä nauttia ennen eristysjaksoa. Mukavaa kevättä ja terveisiä Tapanille!

Heikki Honkala kirjoitti...

En ole moisesta bioresonanssista ikinä kuullutkaan. Hienoa, että joku on saanut siitä apua. Olet oikeassa. Toivoa ei saa heittää.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitoksia Riitta tarinastasi. Mukava, että sait noin tietoja kohdehenkilöstäsi. Hyvää kevättä sinulle!

Heikki Honkala kirjoitti...

Noin minäkin ajattelen. Kiitos sinulle ajatuksistasi!

Riina kirjoitti...

Hessu, täältä blogia lukiessa tuntuu, että oltais tavattu (useamminkin). Jatkuva nuha on semmonen, etten tiedä tarttuuko se vai ei? Onko minussa muhimassa jotakin vakavampaa? Piristävä neuvo päivän onkin, että ei pitäisi elää "kuin viimestä päivää" - olla koko avun tietoinen, että kohta kuolen. Parasta on elää elämää ja elämistä varten - ei kuolemaa. Vaikka se näyttäisi loppuvan piankin.

Heikki Honkala kirjoitti...

Hyvin sanottu: "..elää elämistä varten..". Kiitos Riina!