Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Thanatos lurkkii lähimaastossa

Lääkäri kertoi eilen, että olen morfologisessa remissiossa. Mikroskooppitutkimuksissa ei ole löytynyt virheellisiä soluja. Tarkemmat tulokset vielä odotuttavat.

Kun nyt Thanatos vähän kahahtelee pusikoissa, innostuin illalla miettimään erästä mahdollista hautajaisiini liittyvää asiaa. Älkää nyt pelästykö, tämä tuntuu minusta ihan luonnolliselta. Ajatukset virkustuivat niin, että minun piti pyytää unilääke, joka minut sitten rauhoitti uneen.

Etenen kahden kärjen taktiikalla. Yritän suhtautua siirtoon optimistisesti, mutta samalla tiedostan sen riskit. Arvelen realistisen ennustuksen olevan, että saan muutaman vuoden lisää elinaikaa. Otetaan, mitä annetaan, kuten toissa joulukuussa kuollut kohtalotoverini sanoi.

Nyt voimme ruveta rakkaan vaimoni kanssa miettimään, mitä haluamme näiltä viimeisiltä yhteisiltä vuosilta. Jos niitä osoittautuu tulevan enemmän, sellainenkin bonus otetaan vastaan.

Eräs potilas on oikein mainio, aikaansaava tyyppi. Hän ei kuitenkaan kestä minkäänlaista kuolemaan liittyvää viittausta. Hän lopettaa puheen siitä aiheesta heti alkuunsa. Hän ei ole mikään murehtijatyyppi, mutta mieleen tulee Helena Anhavan runo (saattoi olla runokokoelman nimi): "Murheellisten kuullen on puhuttava hiljaa".

Minusta kuoleman läheisyyden kieltäminen on taikauskoa. Mieluummin puhun asiasta niin kuin se on. Se voi kauhistuttaa terveitä vierailijoita, mutta minulle se on luontevaa.

Kun Thanatos ilmaantuu lähimaastoon, se alkaa vetaa puoleensa. Minäkin tunnen välillä kuolemankaipuuta. Kuolemasta on kaikenlaisia eufemismeja. Jonkun sanotaan hiettäneen veivinsä. Juontaisikohan tuo ensimmäisten Fordien ajoita. Niitähän käynnistettiin veivillä. Nykyään voitaisiin sanoa, että joku hukkasi laturinsa. Minusta oikein kaunis ilmaus on raamatullinen "Hän sai laskea matkasauvansa". Sauva viittaa siihen, että aina ei ole ollut helppoa. Tukea on tarvittu. Sauvalla on voinut myös huiskia petolaumoja kauemmaksi. Kun matkasauva on saatu laskea, ei huolia enää ole. Niin uskon kohdalleni.

Thanatoksen kutsuun täytyy suhtautua vaivihkaisesti. Se on vain mukava vaihtoehto, mutta läheisilleni raskas, koska he joutuvat kärsimään luopumisen surun.


Hemoglobiini on noussut 110:en. Saa nähdä ehtiikö kiivetä enempää ennen seuraavia sytostaatteja. Nyt en tunne niin voimakasta huimausta noustessani kuin aikaisemmin. Muut arvot paitsi CRP (52) ovat komeasti viitealueillaan. Ehkä tuo tulehdusarvo on jälkijunassa. Täytyyhän sen pudota.

Eilisen päivän veriarvot:

Hb 110 (98)(96)(98)(98)(76)(92)(90)(101)(100)(104)(102)(113)(102)(102)(97)(94)(93)(98)(94)(101)(112)(81)(84)(97)(93)(101)(113)(105)(99)(87)(88)(94) (99)(94)(88)(98)(96)(82)(90)(98)(104)(108), (134-167)
Leuk. 3.8 (2.9)(3.0)(2.8)(2.4)(1.3)(0.9)(0.4)(0.8)(0.7)(1.1)(1.6)(2.4)(4.8) (3.8)(1.8)(1.5)(1.4)(0.9)(0.5)(0,5)(0.6)(0.7)(0.8)(1.3)(4.1)(4.0)(4.0)(4.5)(5.0)(3.7)(3.8)(5.3) (2.7)(1.8)(1.2)(1.5)(2.1)(2.4)(3,0)(2.08)(5.0)(1.2), (3.4-8.2)
Neutr. 1.64 (0.64)(0.47)(0.37)     <0.05 (ei onnistu)(<0,05)(0.27)(0.31)(0.67)(1.01)(0.98)(1.37)(0.59)(0.07)(<0.05)(Ei saatu)(Ei saatu)(Ei saatu) <0-05 (0.06)(0.19)(0.28)       (3.51)(2.30)      (2.86)(0.98)      (0.44)(<0.05)(-)(-)(1.24)(1.61)(2.24)(2.17)(81 %)(0.42), (1.5-6.7)
Tromb. 254 (192)(175)(151)(113)(109)(107)(35)(61)(5)(52)(196)(313)(280)(271)(153)(114)(94)(81)(73)(90)(29)(80)(15)(54)(177)(253)(369)(402)(390)(314)(334)(352)(310)(218)(107)(52)(43)(12)(42) (94)(247)(36), (150-360)
CRP 52 (22)(38)(54)(35)(36)(35)(4)(3)(<3)(9)(40)(5)(7)(11)(43)(58)(83)(76)(51)(21)(5)        (3)(4)       (6)      (6)   (16)(19)(36)(47)(12)(6)(7)(6)(6)(11)(18), (alle 10)

Vasemmassa reunassa ovat tuoreimmat verikoetulokset. Niistä oikealle on aikaisempien mittausten tuloksia ja äärimmäisenä oikealla viitearvot. Tyhjä kohta tarkoittaa, ettei arvoa mitattu.



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuolema on "ihmisen viimeinen vihollinen". Siis vihollinen. Laskea matkasauvansa, katkaista matkasauvansa. Jälkimmäisellä viitataan kuolemanjälkeisen elämän toivosta luopumiseen. Kirjoitat kauniisti tuosta "viimeisestä vihollisestakin"! Päivämme ovat Luojan taskussa...

Unknown kirjoitti...

Näitä lukiessani olen miettinyt, mitä itselleni merkitsisi sairastua syöpään. Koska sairastan masennusta ja kamppailen sen kanssa ettei ole syytä elää, niin olisiko syöpä minulle armahdus. Pääsisi pois. Toisaalta voisi käydä niin että alkaisin taistella elämän puolesta. Minä olen elämäni elänyt ja asun yksin. En koe olevani yksinäinen.Kiitos kun uskallat rehellisest tarkastella vaihtoehtoja. Voiko sitä muuta tehdä kuin tarkastella, katsella eri puolia. Olen saatellut kuolevaa, joka oli elämänsä elänyt ja eli paranoidiseksi äityneen puolisonsa kanssa kuin vankilassa ja oli valmis lähtemään. Hänelle tuli muutaman kerran sellainen tuskainen olo, kuin luopumisen tuska elämän päättymisestä. No sinä et ole siinä vaiheessa. Kysymyksesi siitä iten elää jäljellä olevat vuodet on meille kaikille ajankohtainen. Kukaan ei tiedä koska noutaja tulee. Voimia ja iloa päiviisi!

Heikki Honkala kirjoitti...

Ehkä se on vihollinen, koska se koetaan niin pelottavaksi. Näin se on, vain Luoja tietää mitä huominen tuo tullessaan.

Heikki Honkala kirjoitti...

Ihmiskohtaloita on niin monenmoisia. Ei ole varmaan hääviä elää paranoidisen kanssa.
MInäkin olen kärsinyt masennuksesta ja muunkinlaista päänupin vaivaa on ollut. En ihmettele, että masentuneella tulee syöpään sairastuminen mieleen. Varmaan osa syöpäpotilaistakin masentuu sairautensa vuoksi. Olin joskus henkisesti niin ahtaalla, että tuli itsetuhoisiakin ajatuksia. Masennus on todella rankka seuralainen. Toivon sydämestäni, että saat siihen parhaan mahdollisen avun ja saat vähitellen elämänhalusi virkoamaan, Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos viestistäsi!